Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Etelä-Savossa sosiaali- ja terveysalan töihin koulutetaan aktiivisesti ja työmahdollisuuksia on kaikille halukkaille

Sosiaali- ja terveysalalla on työvoimapulaa koko maakunnan alueella. Töitä on monipuolisesti tarjolla ja eri alojen osaajia tarvitaan. Alan ammattilaiseksi voi kouluttautua suoraan tai eri töihin tutustuen ja omaa itseään kuunnellen. Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimisto tarjoaa työllistymisen polkuun monipuolisia ratkaisuja.

Etelä-Savon TE-toimisto tarjoaa koulutus - ja rekrytointikeinoja maakunnan sosiaali- ja terveysala työvoimatarpeisiin

Etelä-Savossa työkykyiset, alalle kouluttautuneet henkilöt työllistyvät nopeasti monipuolisiin tehtäviin sosiaali- ja terveysalalle. Yleisesti puhutaan tutkinnon suorittaneiden lähi- ja sairaanhoitajien nopeasta työllistymisestä, mutta esimerkiksi myös henkilökohtaisia avustajia palkataan koko ajan, eikä työ vaadi pitkää kouluttautumista.

Myös Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimistossa on huomattu maakuntaa vaivaava sote alan työvoimapula. Palvelujohtaja Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimistosta painottaa, että TE-palvelut pystyy tarjoamaan sote-alan rekrytointien tueksi eri palveluja, jotka on todettu toimiviksi. Räätälöimme palveluja asiakkaiden palvelutarpeiden mukaan eri työmarkkina-alueille sopiviksi. Työvoimakoulutusta on alalle jatkuvasti tarjolla, eri kunnissakin eikä vain isoissa kaupungeissa, myös tutkinnon osina. Näin työnhakija- asiakkaat pääsevät koulutukseen lähelle kotiaan ja harjoittelemaan lähellä oleviin työpaikkoihin. Etelä-Savossa on toteutettu muun muassa RekryKoulutuksia, oppisopimuksia ja työkokeiluja. Nytkin on käynnissä tai juuri alkamassa RekryKoulutuksia, joihin voi hakeutua suoraan te-palvelut. fi verkkosivuilta.
 – Olemme TE-palveluissa huomanneet, että ala kyllä kiinnostaa, mutta selvästi kynnys hakeutua työllistymään ammattialalle suoraan kiinteämuotoiseen koulutukseen on korkea. Näin ollen on hyvä, että on useita mahdollisuuksia aloittaa työura alalla eri tavoin, kuten haastateltavat kuvailivat omia polkujaan. Etelä-Savon TE-toimiston näkökulmasta yhteistyö työnantajien, koulutusorganisaatioiden ja TE-palvelujen kanssa toimii hyvin ja tarjoaa mahdollisuuksia rekrytoimiseen, painottaa Kari Joutsalainen.

Palvelupäällikkö Sari Torniainen Etelä-Savon TE-toimistosta nostaa TE-palveluista esiin kaksi kätevää palvelua, joita käyttämällä voi hakeutua sosiaali- ja terveysalalle. - Työkokeilu on hyvä väylä tutustua alaan. Työkokeilupaikan voi TE-toimiston henkilöasiakas hakea itse, mutta työkokeilusopimus tehdään työnantajan, työkokeilijan sekä TE-toimiston välillä. Työkokeilu ei ole työsuhde, vaan kokeilija on työpaikalla työttömyysturvansa puitteissa ja kokeilun aikaiset vakuutukset hoitaa TE-toimisto. Työkokeiluja tehdään yleensä aluksi pariksi viikoksi, jolloin niin kokeilija kuin työnantaja voivat arvioida, onko ala kokeilijalle sopiva. Maksimissaan työkokeilu voi kestää kuusi kuukautta.

Jos taas työkokeilun jälkeen tai ilman kokeilujaksoa soteala tuntuu omalta, voidaan työnhakija-asiakkaan kanssa selvittää kouluttautumisvaihtoehtoja. – Tässä nostaisin oppisopimuskoulutuksen hyväksi vaihtoehdoksi, painottaa Sari Torniainen. Oppisopimuksella opiskelija saa tutkinnon, suorittaa tarvittavat teoriajaksot ja oppii oikeiden, konkreettisten töiden kautta työt. Oppisopimustoimisto on tässä avainasemassa. Opiskelijaksi haluava voi ottaa suoraan yhteyttä työnantajaan, jonka kanssa haluaa tehdä oppisopimuksen. Sen jälkeen opiskelija on yhteydessä oppisopimustoimistoon, mikä tarkistaa, voiko kyseinen työnantaja toimia oppisopimustyönantajana. Kun kaikki on ok, sopimus solmitaan opiskelijan ja työnantajan välillä. Opiskelija saa opintojen aikana sosiaali- ja terveysalan työehtosopimuksen mukaista palkkaa pienin pätevyysvähennyksin.

Työvoimakoulutuksen taloudelliset etuudet mahdollistivat lähihoitajaopinnot


Lähihoitajaksi helmikuussa valmistunut kotihoidossa työskentelevä mikkeliläinen nainen oli aina tuntenut hoiva-alan omakseen. – Olin jo aikaisemmin työskennellyt hoiva-avustajana, mutta siirryin sitten myyntitöihin. Katsoin kuitenkin tarjolla olevia koulutuksia netistä ja laitoin hakemuksen Essoten lähihoitajakoulutukseen. Siellä minua neuvottiin muuttamaan hakemukseni työvoimakoulutukseen, koska sen taloudellisilla tuilla ja opintojen aikaisella työskentelyllä pystyi opiskelemaan hyvin perheellisenä. Läpäisin haastattelut ja testit ja aloitin opinnot syksyllä 2019. Meillä oli aivan mahtava luokka, hyvää opetusta ja harjoittelupaikat löytyivät hyvin. Minua ei haitannut itsenäinen opiskelu näin korona-aikaan, aikuiselle se sopii hyvin.

Jo ennen valmistumistani otin yhteyttä nykyiseen työnantajaani, koska olin aina halunnut tehdä töitä kotihoidossa. Sain paikan ja viihdyn tosi hyvin. Työ on kaksivuorotyötä. Ajan asiakkaiden luo pääsääntöisesti omalla autolla, vaikka työnantajallakin on autoja meidän käyttöömme. Kotona asuvat asiakkaamme ovat varsin omatoimisia. Heidän luonaan hoidan lääkkeet, annan insuliinit, hoidan haavat, valmistan aamu - ja iltapalat ja lämmitän joskus lounaankin. Lähihoitajana teen kotihoidossa hoitotyötä, siivoustyötä tekevät toiset ammattilaiset. - Joskus kotihoidossakin on kiire, mutta yleensä aikataulut pitävät ja ehtii tekemään palvelusuunnitelman mukaisesti työt. Samalla tavalla kiire olisi osastollakin työskennellessä. Yllätyksiä sattuu, mutta rauhallisuudella ja vahvuudella ne hoituvat. - Suosittelen kotihoitotyötä hoivatyöstä ja itsenäisestä työstä pitäville. Lähihoitajan koulutus on monipuolinen ja siitä työllistyy moneen erilaiseen työhön, itsekin olen suuntautunut opinnoissani lapsiin ja nuoriin.


Ulkoiluttajasta opiskelijoita ohjaavaksi lähihoitajaksi tehostettuun palveluasumiseen


Lapset olivat jo sen ikäisiä, että päätin palata työelämään. Selailin te-palvelut .fi verkkosivuilta avoimia työpaikkoja ja pääsin töihin kuntoutuvien ulkoiluttajaksi. Siitä siirryin tekemään avustavia keittiötöitä puoleksi vuodeksi. – Sen jälkeen hakeuduin ja pääsin hoiva-avustajakoulutukseen, joka järjestettiin työvoimakoulutuksena. Meitä saman koulutuksen suorittaneita jatkoi sitten lähihoitajakoulutukseen, jossa hoiva-avustajakoulutuksen opinnot hyväksi luettiin kokonaan. Opiskelin lähihoitajaksi suuntautuneena sairaanhoito ja huolenpitoon osittain työvoimakoulutuksena ja osittain oppisopimuksella, sain hyvin alan kesätöitä ja kun valmistuin, pääsin heti töihin. – Nykyään ohjaan osana työtäni tehostetussa palveluasumisessa lähihoitajaksi opiskelevia oppisopimusopiskelijoita. Perehdytän, ohjaan ja opastan heitä ja teemme yhdessä töitä.
- Lähihoitaja voi nykyään melkeinpä itse päättää missä työskentelee, paikkoja on paljon auki ja monipuolisesti tarjolla niin vakituisia kuin sijaisuuksia. Tämä sopii hyvin henkilölle, joka haluaa tehdä hoitotyötä, jolle vuorotyö sopii ja joka ei pelkää ihmiskontakteja. - Lähihoitaja tarjoilee meillä ruuat, tiskaa astiat, hoitaa osan pyykkihuollosta, siivoaa ruokailutilan ruokailujen jälkeen. Pääasiallinen tehtävä on hoitotyö, johon kuuluu lääkehoito ja tarvittaessa myös saattohoito. Työtä tehdään tiimissä, jossa sovitaan työvastuut. – Arki on vaihtelevaa, ja pitää pystyä sopeutumaan muutoksiin.

Uuden uran etsimisessä kannattaa olla sitkeä


Ei pidä lannistua, vaikka ensimmäinen koulutusyritys ei onnistuisikaan, sanoo Vesa Särkkä, joka hakeutui Helprintiltä toisen alan tehtäviin terveydellisistä syistä. – Kävin TE-toimistossa ammatinvalintapsykologin kanssa uraohjauskeskusteluja kesä-heinäkuussa vuonna 2019 ja siitä päädyin aloittamaan opinnot lähihoitajaksi työvoimakoulutuksella, suuntautuminen mielenterveys ja päihdetyöhön. Työvoimakoulutus vaihtui heinäkuussa 2020 oppisopimukseen Essotelle ja nyt olen toukokuussa valmistumassa - suunniteltua puolta vuotta aikaisemmin, iloitsee Vesa Särkkä. - Rohkaisen miehiä lähihoitajakoulutukseen. Miehillä on alalla kysyntää. Hyvin ehtii näin päälle viisikymppisenä luoda uuden uran, painottaa Vesa Särkkä. - Minusta on hyvä, että TE-palvelut ovat esimerkiksi rekrymessuilla näkyvissä ja palvelut tulevat näin tutuimmiksi Työnhakuvalmennus auttoi minua TE-palveluihin hakeutumisessa. Kun on ollut samalla alalla pitkään, on vaikea itse nähdä muita vaihtoehtoja ja siinä ammatinvalinnanohjaus ja esim. työkokeilu, jossa olin, auttaa ajattelemaan muita vaihtoehtoja. Olen oikein tyytyväinen uuteen tulevaan ammattiini. Olen voinut koko opiskelun ajan olla töissä ja nyt valmistuessani jatkan mieluisassa työssä.

Essotessa on töitä tarjolla monipuolisesti eri kunnissa soten ammattilaisille ja alalle aikoville


Kyllä sote-alalla on kova kysyntä työvoimasta. Kaikkialla Suomessa on paljon avoimia sairaanhoitajien työpaikkoja, joihin ei saada hakijoita. Mikkelissä Essoten erikoissairaanhoidon työyksiköiden paikat täyttyvät kohtalaisesti, kertoo henkilöstösihteeri Juuli Pulkkinen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä. – Haasteellisinta on löytää työvoimaa pienten seutukuntien toimipaikkoihin perusterveydenhuoltoon, sekä uutena ilmiönä myös haasteellisuus joihinkin erikoissairaanhoidon työyksiköihin. Avoimia työpaikkoja on tälläkin hetkellä haussa noin 50 Kuntarekryssä ja te-palvelut.fi verkkosivuilla. Esimerkiksi kolmannes lääkäreiden paikoista on täyttämättä. Olemme tässä kilpailutilanteessa ottaneet käyttöön esim. kotihoidon kesätöihin rekrytointilisän sekä kartoittaneet asuntoja muualta Etelä-Savoon muuttaville. Moni mikkeliläinen etsii töitä lähinnä keskustan alueelta lyhyen työmatkan toivossa, mutta mieleisen työpaikan löydyttyä työmatka ei muodostu esteteeksi, painottaa Juuli Pulkkinen.

Juuli Pulkkisen mukaan Essote käyttää myös omia somekanaviaan, kuten Facebookia, Instagramia ja LinkedInia antamaan avoimille työpaikoille näkyvyyttä. – Oppilaitosyhteistyö on meille tärkeää erityisesti kesätyöpaikkojen ja harjoittelijoiden hakuun. Yhteistyö Etelä-Savon TE-toimiston kanssa on sujunut oikein hyvin koko ajan. Apua on saatu nopeasti ja esim. nyt on käynnissä RekryKoulutus. - Koko ajan sotealalle tarvitaan uutta työvoimaa lähi- ja sairaanhoitajien tehtäviin, sosiaalityöntekijöitä ja lääkäreitä. Kannustan kaikkia alasta kiinnostuneet ottamaan yhteyttä ja hakeutumaan alalle. Me Essotessa mah-dollistamme opiskelun oppisopimuksella mm. hoiva-avustajaksi, lähihoitajaksi, laitos- ja välinehuoltajiksi haluaville, kannustaa Juuli Pulkkinen.

Info

Terveys- ja sosiaalipalveluissa on Etelä-Savossa yli 200 julkisen sektorin toimipaikkaa ja lähes 500 yritysten toimipaikkaa kaikkien kuntien alueella. Sote alalla työskentelee Etelä-Savossa 12 000 henkilöä.

Ammattinimikkeitä esim. lähihoitaja, sairaanhoitaja, lääkäri, sosiaalityöntekijä, hoiva-avustaja, bioanalyytikko, psykologi, ohjaaja, henkilökohtainen avustaja.

Lähde: Merja Toijonen Etelä-Savon ELY-keskus


Lisätietoja te-palvelut.fi verkkosivulta esim. sote alan työpaikat ja koulutukset, lisätietoja sotealasta

Lisätietoja:

Johtaja Hanna Makkula, puh. 0295 044 004, Etelä-Savon TE-toimisto
Palvelupäällikkö Sari Torniainen, puh. 0295 044 023, Etelä-Savon TE-toimisto

Kuvassa Juuli Pulkkinen Essotesta. Kuvalähde: Essote - Jussi Salminen

Kuvassa on Juuli Pulkkinen Essotesta.

Päivitetty: 06.07.2023