Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Starttirahan kysyntä laski Etelä-Savossa toisena koronavuonna

Etelä-Savon työ- ja elinkeinotoimisto myönsi starttirahaa uuden yritystoiminnan aloittamiseen vuonna 2021 yhteensä 111 kappaletta. Starttirahapäätökset vuoden 2021 osalta jakautuivat seuduittain seuraavasti: Mikkelin seutukunta 60 kpl, Savonlinnan seutukunta 28 kpl ja Pieksämäen seutukunta 17 kpl ja muualle maahan perustetut 6 kpl. Starttirahoja myönnettiin eniten eri toimialojen erilaisiin asiantuntijapalveluihin, rakennusalalle, erilaisiin korjaamotoimintoihin ja kaupan alalle.

Myönnettyjen starttirahojen määrä laski selvästi aikaisempien vuosien tasosta (v. 2020 136 päätöstä), kertoo palvelujohtaja Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Etelä-Savossa on tehty paljon yrityskauppoja ja sukupolvenvaihdoksia. Monet pandemian aikana pitkään kehitellyistä ideoista konkretisoituivat yrityshankkeiksi. Näin pudotus starttirahapäätösten osalta oli kuitenkin odotettua vähäisempi, toteaa Joutsalainen.

Starttirahojen myöntämiseen perusteisiin ei ole tullut muutoksia. Kielteisten päätösten määrä on pysynyt ennallaan, vuositasolla noin 10 %:ssa, painottaa Joutsalainen.

Mikkelin seudulla starttirahan kysyntä jatkui tasaisena

Mikkelin seudulla vuonna 2021 starttirahan turvin yritystoiminnan aloitti 60 yrittäjää, mikä on edellisiä vuosia vähemmän (v. 2020 74).

Starttirahan kysyntä jatkuu tasaisena yrityskauppojen ja sukupolven vaihdosten myötä vuoden 2022 ajan, arvioi asiantuntija Ilkka Pulkkinen Etelä-Savon TE-toimiston Mikkelin toimipaikasta.

Ammattitaito ja osaaminen, joita yritystoiminnassa tarvitaan, ovat hyvällä tasolla starttirahalla yritystoiminnan aloittavilla. Osaamista on usein täydennetty TE-toimiston tarjoamalla yrittäjyyskoulutuksella. Aloittavien yrittäjien valmiudet yrittäjyyteen ovat kasvaneet mm. koulutustason noustessa ja laajojen neuvontaorganisaatioiden tuen myötä. kertoo Pulkkinen. Myös sähköisten neuvontapalveluiden käyttöaste on kasvanut mm. Suomi.fi ja OmaYritysSuomi.fi palveluissa. Pulkkisen mukaan kannattavan liiketoiminnan edellytykset täsmentyvät, kun kaikki tarjottavat palvelut ovat käytössä.

Myös ideasta luopuminen, vaikka keskeneräisenä tai ajankohtaisesti haasteellisena, voi joskus olla hyväksyttävä tulos palveluiden käyttäjälle. Tavoitteena on, että tunnistaisimme kannattavan liiketoiminnan ja tukisimme sitä. Laatu edellä määrän sijaan, kertoo asiantuntija Pulkkinen.

Pieksämäen seudulla starttirahan kysyntä pysyi ennallaan

Pieksämäen seudulla vuonna 2021 starttirahan turvin yritystoiminnan aloitti 17 yrittäjää (v. 2020 19). Starttirahan hakijoiden määrä väheni hieman edellisvuodesta. Uusia yrityksiä perustettiin mm. rakennusalalle ja erilaisten palvelujen toimialoille.

Starttirahan kysyntään on vaikuttanut sivutoimisen yrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden lisääntyminen sekä hyvä työllisyystilanne. Epävarmuutta päätoimisen yrittäjyyden aloittamiseen on lisännyt myös vallitseva koronapandemia, kertoo asiantuntija Tarja Komulainen Etelä-Savon TE-toimiston Pieksämäen toimipaikasta.  

Savonlinnan seudulla starttirahaa kysyttiin entiseen tahtiin

Savonlinnan seudulla starttirahapäätösten määrä pysyi vuonna 2021 lähes viime vuosina totutulla tasolla. Päätöksiä tehtiin 28 kpl (v.2020 36 kpl). Valtaosa starttirahalla aloittaneista yrityksistä perustettiin palvelualoille. Myös rakentaminen ja teollisuus sekä maa- ja metsätalous olivat vahvoilla. Yritys- ja liiketoimintakaupat vauhdittivat uusien yritysten perustantaa Savonlinnan seudulla.

Edelleen jatkuvalla koronapandemialla on ollut vaikutuksensa yritystoimintaa harkitsevien päätöksentekoon ja toisaalta hyvä työtilanne on saattanut vaikuttaa yritystoiminnan aloittamiseen. Yritystoiminta on kuitenkin nähty edelleen järkevänä ja kannattavana vaihtoehtona, kertoo asiantuntija Hannu Laamanen Etelä-Savon TE-toimiston Savonlinnan toimipaikasta.

Talouden suhdanteet ovat olleet koronasta huolimatta suotuisat ja tältä osin positiivista näkymää on ehkä vielä odotettavissa. Nykyisen yrityskannan ylläpitämiseen ja uusien yritysten tukemiseen tähtäävillä toimenpiteillä on tärkeä rooli jatkossakin myös työllisyysasteen noston näkökulmasta, toteaa Laamanen.

Starttirahan myöntämisen kriteerit

Starttirahaa haetaan TE-toimistosta ennen yritystoiminnan aloittamista. Starttiraha edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Se turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistys ja vakiinnuttaminen arviolta kestää – kuitenkin enintään 12 kuukauden ajan. Starttiraha on peruspäivärahan suuruinen (34,50 € /päivä) ja sitä maksetaan enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa.

Lisätietoja verkossa:

Lisätietoja:

Palvelujohtaja Kari Joutsalainen, Etelä-Savon TE-toimisto, puh 0295 044 054
Asiantuntija Ilkka Pulkkinen, Etelä-Savon TE-toimisto, puh 0295 044 111
Asiantuntija Tarja Komulainen, Etelä-Savon TE-toimisto, puh. 0295 044 046
Asiantuntija Hannu Laamanen, Etelä-Savon TE-toimisto, puh 0295 044 072

 

Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimisto.

Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimisto

 

 

Ilkka Pulkkinen Etelä-Savon TE-toimisto.

Ilkka Pulkkinen Etelä-Savon TE-toimisto

 

 

Tarja Komulainen Etelä-Savon TE-toimisto.

Tarja Komulainen Etelä-Savon TE-toimisto

 

Hannu Laamanen Etelä-Savon TE-toimisto.

Hannu Laamanen Etelä-Savon TE-toimisto

Päivitetty: 06.07.2023