Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kesällä työttömien määrä Pohjois-Pohjanmaalla kasvoi - syksyä kohti suunta jälleen aleneva

Kesäkuukausina työttömien määrä perinteisesti kasvaa vastavalmistuneiden kirjautuessa TE-palvelujen asiakkaaksi - niin myös tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla. Isossa kuvassa työttömyyden suunta on ollut alkuvuoden aikana kuitenkin aleneva ja suunnan odotetaan jatkuvan kesän jälkeen. Maakunnassa oli heinäkuun lopussa 24 000 työtöntä työnhakijaa (ml. lomautetut), mikä on yli 4 000 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyslukuja on laskenut erityisesti koronapandemiasta aiheutuneiden lomautusten tasainen väheneminen. Heinäkuun 2021 lopussa kokoaikaisesti lomautettujen määrä (1 950) oli 2 600 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten.

Alle 25-vuotiaita työttömiä oli heinäkuun lopussa vajaa 3 800, mikä on hieman vähemmän kuin vuoden alkupuolella. Yli 50-vuotiaiden työttömyys on hieman kasvanut kesäkuukausina - keväällä suunta oli vielä aleneva. Heinäkuun lopussa yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 300. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on jatkunut maakunnassa jo viime vuoden keväästä lähtien. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli heinäkuun lopussa vajaa 7 900, mikä on 1 200 enemmän kuin tammikuussa.

Heinäkuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli Pohjois-Pohjanmaalla 12,8 %. Koko maassa työttömyysaste oli 12,3 %. Suhteellinen työttömyys vaihtelee edelleen suuresti maakunnan sisällä. Heinäkuun lopussa työttömyysaste oli alhaisin Pyhännällä (6,6 %) ja korkein Oulussa (14,7 %).

Avoimia työpaikkoja on hyvin tarjolla. Heinäkuun aikana ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avoimeksi 5 300 uutta työpaikkaa ja kaikkiaan maakunnassa oli tarjolla 10 200 työpaikkaa koko kuukauden aikana. Uusia paikkoja ilmoitettiin heinäkuun aikana 36 % enemmän kuin vuosi sitten. Määrällisesti suuri kysyntä kohdistui erityisesti rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöihin. Myös palvelu- ja myyntityöntekijöille oli runsaasti tehtäviä tarjolla (mm. myyjät, lähihoitajat, ravintolatyöntekijät). Useilla toimialoilla oli lisäksi iso tarve avustaville työntekijöille.

Työllistymistä edistetään eri palvelumuodoin. Heinäkuun lopussa TE-hallinnon palveluihin osallistui 6 300 henkeä. Vajaa puolet heistä oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 550 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 050 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 1 900 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 100. Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisena sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa oli yhteensä 600 osallistujaa.

 

Lisätiedot:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023