null Lapissa tammikuussa lähes 11 700 työtöntä työnhakijaa

Lapissa oli tammikuun lopussa noin 11 690 työtöntä, joista lomautettuja 2 020. Työttömiä oli 510 (-4 %) vähemmän kuin joulukuussa, mutta 2 810 (32 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työttömien osuus työvoimasta oli tammikuun lopussa Lapissa 14,4 % ja koko maassa 12,7 %. Työttömien osuus työvoimasta vaihteli Simon 10,4 %:sta Enontekiön 20,4 %:iin.

Työttömyysjaksoja alkoi tammikuun aikana 2 320 ja päättyi 2 690. Päättyneiden työttömyysjaksojen määrä lisääntyi viime vuoden tammikuuhun verrattuna enemmän kuin alkaneiden työttömyysjaksojen määrä.

Trendit:

  • Työttömiä 510 vähemmän kuin kuukautta aiemmin, mutta 2 810 eli lähes kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin
  • Työttömien osuus työvoimasta alin Simossa ja korkein Enontekiöllä
  • Työttömyyden kasvu voimakkainta Tunturi-­ ja Pohjois-­Lapin seutukunnissa ­ erityisesti Inarissa, Muoniossa, Utsjoella ja Kittilässä
  • Työttömyys lisääntynyt eniten ikäryhmissä 25-­29 ja 35­-44­ -vuotiaat
  • Eniten lisääntynyt palvelualan työntekijöiden työttömyys
  • Työttömyydet pitkittyneet - ­ pitkäaikaistyöttömyys lisääntynyt
  • Uusia avoimia työpaikkoja hieman enemmän kuinviime vuonna
  • Aktivointiasteeseen laskettaviin palveluihin osallistuvien määrä nousi

Tiedot ilmenevät Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta, joka on saatavana verkossa sekä selainversiona että pdf-tiedostona.

Päivitetty: 06.07.2023