null Työllisyyspoliittinen avustus vuonna 2018

 

Kaakkois-Suomen TE-toimisto myöntää työllisyyspoliittista avustusta ensisijaisesti hankkeille, jotka tähtäävät TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään alueelliseen kattavuuteen, toiminnan määrälliseen vaikuttavuuteen, tarjottavaan ohjaukseen sekä hankkeessa tarjottaviin työtehtäviin. Hankkeen tavoitteena tulee olla se, että suurimmalle osalle hankkeen asiakkaista löytyy hankkeessa ollessa jokin muu ratkaisu kuin paluu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. Hankkeiden kohderyhmänä tulee olla ensisijaisesti pitkään työttömänä olleet tai yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneet työnhakijat. Tuettavassa hankkeessa pitää olla vähintään 20 asiakasta yhtä tuettua työntekijää kohti.

Työllisyyspoliittisen avustuksen hakuaika vuodelle 2018 on 16.10.–16.11.2017. Hakemukset liitteineen toimitetaan 16.11.2017 klo 16.15 mennessä sähköpostilla: kirjaamo.kaakkois-suomi@te-toimisto.fi tai osoitteeseen Kaakkois-Suomen TE-toimisto, PL 1010, 45101 Kouvola.

Työllisyyspoliittisen avustushaun hakuinfo järjestetään Kouvola-talon Honka-salissa 27.10.2017 kello 9.00–11.00(Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola). Tilaisuuteen toivotaan osallistuvan max 2 henkilöä/toimija. Kahvitarjoilun vuoksi toivomme ilmoittautumista tilaisuuteen viimeistään 22.10.2017. Tilaisuuteen ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen kai.greijula@te-toimisto.fi

100-prosenttisten palkkatukien valtakunnallinen kiintiö säilynee 3000 henkilötyövuodessa myös vuonna 2018. Aluekohtaiset htv-kiintiöt 100-prosenttisista palkkatuista saadaan tietoon joulukuussa 2017, jolloin myös päätökset typo-avustuksista tehdään. Kaakkois-Suomen TE-toimisto tulee keskittämään 100-prosenttiset tuet pääsääntöisesti avustettaville hankkeille, joissa myös asiakkaille tarjotaan määräysten mukainen tarvittava tuki ja ohjaus.

Lisätiedot: asiantuntija Kai Greijula, kai.greijula@te-toimisto.fi, p. 0295 042 271

Päivitetty: 18.08.2023