null Työtarjous on mahdollisuus työllistyä

TE-toimisto lähettää työnhakija-asiakkailleen työtarjouksia, joissa kehotetaan hakemaan tiettyä työpaikkaa. Työtarjous ei kuitenkaan ole varma työpaikka, vaan työmahdollisuus.

TE-toimiston tehtävä on välittää työtä työnhakijoille ja osaavia työntekijöitä työnantajille. Työtarjoukset ovat yksi väline tässä työssä. Työtarjouksilla pyritään saattamaan yhteen tarjolla oleva työ ja siihen mahdollisimman sopiva työntekijä.

Aina tarjottu työ ei vastaa täysin työnhakijan toiveita tai osaamista. Työtarjous on lähetetty, koska TE-toimiston asiantuntijat ovat käytettävissään olevan tiedon perusteella arvioineet, että työtarjouksen saanut työntekijä voisi olla työnantajan etsimä työntekijä.

Muuten kyseessä on aivan normaali rekrytointiprosessi, jossa työnantaja itse valitsee palkattavan henkilön.

  • Mikäli työpaikkailmoituksessa on asioita, jotka herättävät kysymyksiä, työnantajalta voi kysyä lisää.
  • Jos tuntuu, ettei oma osaaminen riitä kyseiseen työpaikkaan, kannattaa sitä kuitenkin hakea, koska valintaan vaikuttavat usein monet muutkin tekijät kuin koulutustausta tai työhistoria.

Samoin työpaikka voi olla alku toiveiden mukaiselle työuralle. Esimerkiksi osa-aikainen työ voi muuttua kokoaikatyöksi, kun työnantaja haluaa pitää hyvän tyypin talossa. Varsinkin työuran alkuvaiheessa kaikesta työkokemuksesta on hyötyä, koska erilaisissa töissä oppii asioita, joita voi myöhemmin hyödyntää toisellakin alalla.

Näin saat työtarjouksia, jotka sopivat sinulle

Jotta työtarjoukset vastaisivat työnhakijan ammatillista osaamista ja työkykyä sekä mahdollisimman pitkälti myös toiveita, on tärkeää, että TE-toimistolla on käytettävissään ajantasaiset ja todenmukaiset tiedot asiakkaistaan.

  • Jos tarjotut työpaikat eivät vastaa osaamistasi, kannattaa tarkistaa yhdessä TE-toimiston asiantuntijan kanssa työnhakutiedot.

Työtarjouksia tehdään työnantajan kanssa sovitulla tavalla asiakkaan omien hakuammattien, osaamisen, toiveiden ja mahdollisten rajoitteiden perusteella.

  • Siksi kaikki muutokset omissa työnhakutiedoissa kannattaa ilmoittaa TE-toimistolle joko Oma asiointi -verkkopalvelussa tai puhelimitse.
  • Omasta osaamisestaan voi kertoa myös CV-netti-palvelussa, josta sekä työnantajat että TE-toimiston asiantuntijat näkevät avoimesta hakemuksesta, millaista työtä olet hakemassa.

Toimi näin työtarjouksen saatuasi

Työtarjous voidaan tehdä kirjeitse, puhelimessa tai henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä.

  • Jokainen työtarjous on velvoittava, joten niihin pitää reagoida ottamalla yhteyttä työnantajaan ja hakemalla tarjottua työtä.
  • Samoin TE-toimistolle tulee ilmoittaa määräajassa työn hakemisesta sekä siitä, saiko työpaikan vai ei. 
  • Ilmoituksen TE-toimistolle voi tehdä Oma asiointi -verkkopalvelussa, puhelimitse tai sähköpostitse.

Mikäli asiakas ei hae hänelle tarjottua työtä tai työsopimus kariutuu asiakkaan oman menettelyn vuoksi, voi seurauksena olla työttömyysturvalain mukaisesti karenssi eli työttömyysetuuden menettäminen määräajaksi.

  • Pelkkä kiinnostuksen puute ei riitä syyksi olla hakematta tarjottua työtä, koska lähtökohtaisesti kaikki TE-toimiston asiakkaat hakevat työtä ja tavoitteena on työllistyä.

Työttömyysturvalaki määrittelee perusteet, joilla tarjottua työtä ei tarvitse hakea tai työtä ottaa vastaan.

» Mitä karenssi tarkoittaa? (te-palvelut.fi)

Jos olet jo saanut työtarjouksen, sinun tulee joka tapauksessa määräaikaan mennessä ilmoittaa TE-toimistolle hakutilanteesta. Muussa tapauksessa TE-toimisto pyytää selvitystä hakematta jättämisestä.

Työnhakuvalmennuksesta apua työnhakuun

Jos tuntuu, että työnhaun kiemuroissa tarvitsee apua, TE-palvelut tarjoaa maksutonta työnhakuvalmennusta sekä ryhminä että verkossa.

Lisätietoja Kaakkois-Suomen alueella järjestettävistä valmennuksista saa omalta asiantuntijalta TE-toimistossa ja tapahtumakalenterista.

Päivitetty: 18.08.2023