Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työttömien määrän laskussa hiipumista Pohjois-Pohjanmaalla

Työttömyys jatkaa laskua Pohjois-Pohjanmaalla, mutta alkusyksystä pudotuksen vauhti näyttää hiipuvan. Syyskuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli maakunnassa 17 400, mikä on noin 1 200 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Elokuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski reilulla 150:lla.

Työttömyysasteessa Pohjois-Pohjanmaa on ollut pitkään liki valtakunnan keskiarvoa, eikä ero ole edelleenkään suuri. Syyskuun lopussa maakunnan työttömyysaste oli 9,2 % ja koko maassa se oli 8,8 %. Maakunnan sisällä vaihtelu on huomattavan suurta. Viime kuun lopussa työttömyysaste oli Pyhännällä 3,4 %:n ja Vaalassa 11,8 %. Oulussa työttömyysaste oli 10,8 %.

Avoimia työpaikkoja oli maakunnassa edelleen hyvin tarjolla. Syyskuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna kaikkiaan 11 000 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 5 400. Syyskuussa haettiin erityisesti sote-alan osaajia (mm. lähihoitajat), palvelu- ja myyntityöntekijöitä (mm. myyjät, kokit) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöitä (mm. rakennustyöntekijät, sähköasentajat).

Syyskuun lopussa vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 200, mikä on 1 300 pitkäaikaistyötöntä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 140 vähemmän kuin elokuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä pysyi alkuvuoden lähes samana, mutta alkusyksystä suunta on aleneva. Viime kuun lopussa yli 2 vuotta työttömänä olleita oli vajaa 3 500.

Työttömien määrä on laskenut lähes kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla syyskuussa vajaa 2 450, mikä on noin 100 työtöntä nuorta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä oli syyskuun lopussa lähes 800 alhaisempi kuin vuosi sitten (5 700). Syyskuun lopussa työttömistä työnhakijoista miehiä oli 9 900 ja naisia 7 500. Vuoden takaisesta miesten työttömyys on laskenut 800:lla ja naisten työttömyys 350:lla.

Työllistymistä on mahdollista edistää monin eri palvelumuodoin. Syyskuun lopussa TE-hallinnon palveluihin osallistui 7 700 henkilöä. Kaikista palveluissa olleista 38 % oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli noin 1 500 ja työvoimakoulutuksessa oli 1 400 opiskelijaa. Vuoden takaiseen verrattuna yksityiselle sektorille ja kuntiin työllistettyjen määrä kasvoi noin 480 henkilöllä. Myös vuorotteluvapaasijaisten sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa olevien määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna. Omaehtoisesti opiskelevien määrä sen sijaan laski 19 % viime vuoden syyskuuhun verrattuna.

Lisätietoa:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, p. 0295 026 727
​​​​​​​yksikön päällikkö Eine Kela, p. 0295 038 227
​​​​​​​asiantuntija Jarkko Pietilä, p. 0295 038 116
​​​​​​​suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), p. 0295 038 122
​​​​​​​s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto):
​​​​​​​palvelujohtaja Pirjo Juntunen, p. 0295 056 596
​​​​​​​palvelujohtaja Mari Tuomikoski, p. 0295 056 801
​​​​​​​palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, p. 0295 056 713
​​​​​​​s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

te-updated 06.07.2023