Työllisyyspoliittinen avustus

Työllisyyspoliittinen avustus on ollut rahoitusmuoto, jolla TE-toimisto on hankkinut hankemuodossa tuotettuja palveluja asiakkailleen. Näiden ns. TYPO-hankkeiden rahoitus päättyi 31.12.2023. 

Avustusta voitiin myöntää yhdistykselle, säätiölle, kunnalle tai kuntayhtymälle. Hankkeiden käynnistämisessä ja rahoittamisessa lähtökohtana olivat TE-toimiston henkilöasiakkaiden palvelutarpeet, alueen työttömyyden rakenne sekä avustuksen käytön alueelliset linjaukset. TE-toimisto linjasi kunkin hakukierroksen yhteydessä, minkälaiseen toimintaan tai minkä kohderyhmän tarpeisiin avustusta myönnetiin.

Maakunnan muita työllisyyden edistämiseen liittyviä hankkeita:

null Avustushaku 4.12. mennessä

Hakemukset työllisyyspoliittisesta avustuksesta vuodelle 2019

Etelä-Pohjanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2019 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammatillista osaamista ja näin edistää heidän työllistymistään. Erityisesti avustusta tulee käyttää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen mm. työmahdollisuuksien luomiseen välityömarkkinoille ja välityömarkkinoilla tuotettujen palveluiden vaikuttavuuden kehittämiseen. Rahoitustoiminnassa tulee aina olla työttömiä työnhakijoita tai TE-palveluissa olevia henkilöitä.

Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avustukset vuodelle 2019 kohdennetaan pääosin jatkohakemuksiin ja nykyisille hanketoimijoille. Hakemuksissa toivomme esityksiä mahdollisista lisäresurssoinneista  erityisesti Seinäjoen, mutta mahdollisesti myös muille alueille.

Hakukriteereistä

Avustuksen myöntäminen perustuu työttömien työnhakija-asiakkaiden palvelutarpeisiin. Työ- ja toimintakyvyn huomioon ottavalla ajantasaisella palvelutarvearviolla vahvistetaan asiakkaiden ohjautumista oikeisiin työllistymistä edistäviin palveluihin sekä kohti työllistymistä. Ensisijaisesti hankkeet tähtäävät työttömien työnhakijoiden työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen, toissijaisesti työmarkkinavalmiuksien parantamiseen ja avustusta voidaan myöntää myös pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisyyn.

Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota alueelliseen kattavuuteen, määrällisiin tavoitteisiin, hankkeen kokoon, riittäviin taloudellisiin toimintaedellytyksiin, kohderyhmälle tarjottavaan ohjaukseen, kehittämissuuntautuneisuuteen, innovatiivisuuteen ja työmarkkinoiden tuntemiseen.

Hankehenkilöstöltä edellytetään riittävää osaamista työnhakijoiden ohjauksessa ja tukemisessa

Hakulomake löytyy linkistä http://toimistot.te-palvelut.fi/etela-pohjanmaa/tyollisyyspoliittinen-avustus.

Liitteenä toimitetaan

-( väliraportti) ja suunnitelma vuodelle 2019

- asiakasseurantatiedot (käynnissä olevat hankkeet)

- palkkakustannukset eriteltyinä henkilöittäin

- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus, joka ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi (ei koske kuntaa ja kuntayhtymää),

- yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot ja yhdistyksen säännöt;

- säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot

 

Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto pyytää toimittamaan vuotta 2019 koskevat hakemukset työllisyyspoliittisesta avustuksesta  4.12.2018 klo 16.15 mennessä, sähköpostilla kirjaamo.etela-pohjanmaa@te-toimisto.fi tai ELY-keskuksen yleisen asiointilomakkeen liitteenä. Asiointilomake löytyy : http://www.ely-keskus.fi/web/ely/lomakkeet.

Lisätietoja antaa asiantuntija Hannele Koivumäki, 0295046565 tai hannele.koivumaki@te-toimisto.fi.

 

Päivitetty: 23.01.2024