Ajankohtaiset

<< Takaisin

null 2000 osatyökykyistä työnhakijaa Etelä-Savossa valmiina töihin kykyjensä mukaan

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti toteutetaan osatyökykyisille työttömille suunnattu työkykyohjelma yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kesken.Työkykyohjelman tarkoituksena on helpottaa osatyökykyisten työllistymistä.  – Osatyökykyisillä on paljon työkykyä ja osaamista, joiden hyödyntäminen Etelä-Savon työmarkkinoilla on tärkeää, kertoo työkykykoordinaattori Mirja Hirvonen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Osatyökykyinen osaa ja kykenee tehdä töitä

TE-hallinnossa osatyökykyisillä työnhakijoilla tarkoitetaan henkilöitä, joiden vamma tai sairaus vaikeuttaa työhön pääsemistä, työssä pysymistä ja koulutukseen pääsemistä. - TE-palveluiden tavoitteena on tunnistaa sairauden tai vamman aiheuttama palvelutarve mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta osatyökykyinen työnhakija saa palvelutarpeensa mukaisen palvelun oman asiakasprosessinsa kaikissa vaiheissa, painottaa palvelujohtaja Päivi Pirskanen Etelä-Savon TE-toimistosta. Palvelupolut räätälöidään asiakaslähtöisesti yhdessä asiakkaan kanssa. Palveluja suunniteltaessa huomioidaan myös verkostoyhteistyö eri toimijoiden kanssa kuten Kela, Työeläkelaitokset, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu ja kuntien palvelut. Meillä on tällä hetkellä noin 2000 osatyökykyistä työnhakijaa, jotka ovat valmiita töihin kykyjensä mukaan, vinkkaa Pirskanen.

Työolosuhteiden järjestelytuella korvataan vaikka pyörätuolirampin rakentaminen toimiston ulko-ovelle

TE-palveluissa on tarjolla monenlaisia, erityisesti osatyökykyiseille asiakkaille suunnattuja työllistymistä edistäviä palveluja. Näitä palveluja ovat työkokeilu, palkkatuki, työhönvalmentajan apu, työolosuhteiden järjestelytuki sekä työkyvyn arviointi. TE-toimisto voi myöntää esim. työolosuhteiden järjestelytukea työnantajalle, joka palkkaa henkilön, jonka vamma tai sairaus edellyttää mukautuksia tai toisen työntekijän apua työtehtävissä suoriutumiseksi. Näitä työolosuhteiden järjestelyjä voivat olla esim. erityistyövälineiden hankinta, rakenteiden muutoskustannukset. Tuki on suuruudeltaan max 4000 e. Työnantajan omavastuuosuus on siinä harkinnanvarainen.

TE-toimisto myöntää tukea työpaikalla jo työssä olevan toisen työntekijän palkkakuluihin, kun hän aloittaa toimimaan tukihenkilönä osatyökykyiselle. Tätä tukea voidaan maksaa kuukaudessa 20 tunnin ajalta 20 euroa/h. Tuki voi olla kestoltaan maksimissaan 18 kuukautta, vaikka tukihenkilön työsuhde kestäisi pidempäänkin. - Tämä tuki kompensoi työnantajalle tukihenkilön työajan käyttöä osatyökykyisen tukemiseen, kuvailee Hirvonen.

Palkkatuki osatyökykyisen palkkaamiseen voi olla jopa pysyvä tuki

Osatyökykyisen palkkatukea voidaan myöntää 50 % kokonaispalkkakustannuksista. Tuolloin kriteerinä on se, että palkattavan henkilön vamma tai sairaus heikentää henkilön tuottavuutta kyseisessä tehtävässä. Palkkatukea voidaan myöntää harkinnan mukaan kerrallaan 24 kuukauden ajalle. Mikäli vamma tai sairaus on pysyväluonteinen, niin tuen myöntämistä voidaan jatkaa tämänkin jälkeen, toteaa palvelujohtaja Kari Joutsalainen Etelä-Savon TE-toimistosta.

Osatyökykyisen on myös mahdollisuus saada työllistymisprosessissa tuekseen työhönvalmentajan ns."rinnalla kulkijan". - Työhönvalmentaja on tukena sekä työnhakijalle että työnantajalle työsuhteen alussa tai tarpeen mukaan. Esimerkiksi näiden tukien ja palvelujen hakemisessa. Ota siis yhteyttä työnantajapalvelun puhelinnumeroomme 0295 044 020, niin autamme lisää, kannustaa Joutsalainen.

Lisätietoja verkkosivuilta:

Vamman tai sairauden vaikutus työllistymiseen- TE-palvelut

Tukea rekrytointiin- TE-palvelut

Tarjoa työkokeilumahdollisuus- TE-palvelut

Työolosuhteiden järjestelytuki- TE-palvelut

 

Työkykyohjelma - THL (thl.fi)

Lisätietoja:

Päivi Pirskanen, palvelujohtaja puh. 0295 044 107 Etelä-Savon TE-toimisto
Kari Joutsalainen, palvelujohtaja puh.0295 044 054 Etelä-Savon TE-toimisto

Päivitetty: 06.07.2023