Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kiitos kumppaneille yhteistyöstä Etelä-Savon työmarkkinoiden hyväksi

Työ - ja elinkeinopalvelujen toimintakenttä on muuttunut ja muuttumassa osin suunnitellusti, osin yllättäen. Suurimman yllätyksen on kuluneen vuoden työhömme tuonut koronapandemia ehdoilla työskentely. Suunniteltuja muutoksia ovat olleet esimerkiksi työllisyyden kuntakokeilut sekä oman organisaatiomme asiakaspalvelun muuttaminen vastaamaan Etelä-Savon työmarkkinoiden ja asiakkaiden palvelutarpeita. – Esitän suuret kiitoksemme hyvästä ja kärsivällisestä yhteistyöstä kaikille kumppaneillemme ja asiakkaillemme, johtaja Hanna Makkula Etelä-Savon TE-toimisto

Etelä-Savon työmarkkinoiden muuttuneisiin tarpeisiin vastaava asiakaspalvelu aloitettiin keväällä TE-palveluissa

Kuluneen kevään aikana Etelä-Savossa aloitti kaksi työllisyyden kuntakokeilua: Mikkelin seudun kuntakokeilu ja Savonlinnan kuntakokeilu. – Etelä-Savon TE-toimistossa on kehitetty asiakaspalvelu vastaamaan paremmin muuttunutta työmarkkinakenttää ja asiakaspalvelutarvetta, toteaa johtaja Hanna Makkula Etelä-Savon TE-toimistosta. Kuntakokeilut eivät muuttaneet työnantajien palveluja, vaan ne ovat kaikkien työnantajien käytettävissä riippumatta organisaation kotikunnasta. Työnantajat ja yritykset saavat palveluja työnantaja - ja yrityspalvelujen palvelualueelta, jota johtaa palvelujohtaja Kari Joutsalainen. Palvelualueella varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus ja avoimien paikkojen nopea täyttäminen sekä työnantajien ja työnhakijoiden kohtaaminen. Palvelualueen palveluja ovat myös alkavan yrittäjyyden edistäminen sekä yritystoiminnan kehittäminen ja henkilöasiakkaiden alkupalvelu työnhaun vahvan alun varmistamiseksi. Joutsalainen toimii johtaja Hanna Makkulan ensimmäisenä sijaisena. Tulevana syksynä työnantajapalveluja tullaan kehittämään asiakkaiden, kuntakokeilujen ja TE-toimiston välisenä yhteistyönä osana muuttuvaa toimintaverkkoa niin, että maakunnan yritykset siitä hyötyvät.

Henkilöasiakkaiden palveluun vastaa henkilöasiakkaat palvelualue, jota johtaa palvelujohtaja Päivi Pirskanen. Henkilöasiakkaat palvelualueen palvelut on organisoitu viiteen ammattialakohtaiseen työnvälitystiimiin sekä moniammatillisiin palveluihin. Ammattialakohtaiset tiimit tekevät tiivistä yhteistyötä työnantajapalvelujen kanssa ja näin varmistetaan asiakkaille tuloksellinen työnvälityspalvelu. Ammattialakohtaisten tiimien alat ovat: hallinto - ja opetusala, sosiaali-ja terveysala, kauppa ja palvelut, rakennusala sekä maa - ja metsätalousala, teollisuus - ja kuljetusala. Moniammatillisissa palveluissa tunnistetaan henkilöasiakkaiden työllistymisen esteet ja suunnitellaan heille palvelutarpeen mukainen palvelupolku kumppanien palveluverkon palveluihin kuten koulutukseen, terveyspalveluihin, tuettuun työhön. Kasvo- kumppanuuspilotin toimintatapa jatkuu asiakaslähtöisenä kumppanuustyö, vaikka pilotin toiminta loppuu kuluvan vuoden lopussa. Palautekyselyjen perusteella Kasvo-pilotti onnistui tuomaan uusia vaikuttavia palveluja eteläsavolaisille asiakkaille ja monipuolinen yhteistyö eri toimijoiden välillä paransi asiakkaiden saamaa palvelua.

Etelä-Savon TE-toimisto järjestää ja tarjoaa monia eri palveluja asiakkailleen. Palvelujohtaja Marja-Leena ”Leenu” Muuri johtaa keskitetyt palvelut palvelualueen toimintaa, jossa vahvistetaan palveluviestintää ja ohjausta, päätetään palkkatukien myöntämisestä ja hoidetaan työvoimakoulutusten ja valmennusten hankintaesitysten laadinnat sekä ko. palvelujen toteuttaminen. Palvelujen tuottaminen näinä koronan poikkeusaikoina on onnistunut hyvin. Sen todistaa hyvänä pysynyt asiakastyytyväisyys. Palveluntuottajat ovat nopeasti sopeuttaneet toimintaansa uuteen tilanteeseen ja kehittäneet keinoja, joilla asiakkaat ovat terveysturvallisesti voineet osallistua valmennuksiin ja koulutuksiin. Monet niistä palveluinnovaatioista jäävät käyttöön myös ns. koronan jälkeiseen aikaan

Lisätietoja verkossa:


Lisätietoja:

Hanna Makkula, johtaja, puh 0295 044 004, Etelä-Savon TE-toimisto
Kari Joutsalainen, palvelujohtaja, puh 0295 044 054, Etelä-Savon TE-toimisto
Päivi Pirskanen, palvelujohtaja, puh 0295 044 107, Etelä-Savon TE-toimisto
Marja-Leena Muuri, palvelujohtaja, puh 0295 044 087, Etelä-Savon TE-toimisto

 

Päivitetty: 06.07.2023