Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Uraohjauksesta tukea opintojen ja ammatin valintaan

Työ- ja elinkeinotoimiston psykologien antama ammatinvalinta- ja uraohjaus on kaikille nuorille ja työikäisille kansalaisille tarkoitettua maksutonta palvelua, toteaa psykologi Petri Auvinen Etelä-Savon TE-toimistosta ja Savonlinnan kuntakokeilusta. Kuntakokeilun asiakaskunnalle uraohjauspalvelua tuottavat kuntakokeilut. Palvelulla autetaan henkilöasiakasta ratkaisemaan ammatinvalintaan ja ammatilliseen kehitykseen liittyviä kysymyksiä sekä tuetaan työelämään sijoittumista ja elinikäistä oppimista. Vaikka moni mieltää TE-toimistojen palvelut ainoastaan työttömille tarkoitetuksi, asiakkaina on runsaasti myös työssä olevia ja opiskelijoita. Uraohjaus hoidetaan näin korona-aikaan terveysturvallisesti pääosin etänä puhelimella ja Teamsillä, korostaa Auvinen.

Palvelua on tarjolla ympäri vuoden oman ammatin valintaan

Ammatinvalinta- ja uraohjausta on tarjolla ympäri vuoden. Myös koulutuksiin hakeutuminen on entistä joustavampaa. Moniin koulutuksiin voi hakeutua jopa ympäri vuoden. Korkeakouluihin haetaan kuitenkin edelleen kaksi kertaa vuodessa syksyllä ja keväällä. Korkeakoulujen yhteishaku on käynnissä juuri nyt 1.-15.9.2021. Nyt haetaan tammikuun alussa alkaviin koulutuksiin. - On hyvä herätä miettimään ura-asioita hyvissä ajoin, ettei joudu tekemään ratkaisujaan hätiköidysti, painottaa Auvinen. Kun alkaa pohtia ammatillista tulevaisuudensuunnitelmaansa ajoissa, ehtii ohjaajan tavata tarvittaessa useammankin kerran. On esimerkiksi aikaa kokeilla kiinnostavaa alaa työkokeilussa tai hankkia rauhassa itselleen lisätietoja harkitsemastaan alasta.

Uraohjauksessa löydät omat vahvuutesi

Uraohjausta antavien psykologien työotetta voi yleisesti luonnehtia voimaannuttavaksi. Ohjauksessa pyritään etsimään asiakkaan vahvuuksia ja mielekkääksi kokemia ratkaisuja, vahvistamaan kykyä tehdä ratkaisuja ja raivaamaan omien voimavarojen käytön tiellä olevia esteitä kertoo Auvinen. Onnistuminen uravalinnoissa lisää ihmisen edellytyksiä elää antoisaa ja tasapainoista elämää ja tukee psyykkistä hyvinvointia. Samalla yhteiskunta hyötyy siitä, että eri tehtäviin löytyy siihen sopiva, osaava henkilö.

Työn loppuessa uraohjauksessa löydät uusia suuntia

Jokainen joutuu miettimään suhdettaan työhön ja ammatteihin useissa elämänsä vaiheissa. Kun työelämässä tapahtuu nykyään paljon muutoksia, joutuu moni ammattinsa jo kertaalleen valinnut siitä jopa luopumaan. Työn loppuminen on kriisitilanne, josta selviämisessä ammattilaisen antama ohjaus on toisinaan paikallaan. Erityisesti silloin, kun uuden työn löytäminen vanhassa ammatissa ja olemassa olevan osaamisen pohjalta näyttää epätodennäköiseltä, on usein paikallaan kääntyä psykologin puoleen. Ohjaus saattaa tällaisessa tilanteessa helpottaa ja nopeuttaa uudelleen suuntautumista ja työhön uudelleen kiinni pääsemistä.

Ammattilaiset auttavat ulos solmuista

Lähihoitajaksi kouluttautunut Pekka 32 v.(nimi muutettu) ei ollut koskaan oikein tuntenut alaa omakseen ja työttömäksi jäädessään vuonna 2012 hän otti yhteyttä TE-palveluihin, sillä ei itse oikein tiennyt mihin suuntaan ammatillisesti tulisi lähteä. Pekka sai apua ammatinvalinta-psykologilta ja vaihtoi alaa puhelinmyynnin pariin.
Pekka on varma, että jos hän ei olisi silloin saanut apua tilanteeseensa hän ei olisi tässä tilanteessa missä hän tänä päivänä on. Palvelu on ollut kannustavaa ja olen iloinen, että en jäänyt asiani kanssa yksin. Monesti ihminen kokee, että ei osaa mitään tai ei osaa nähdä mitä mahdollisuuksia työelämässä on. Tätä varten ammattilaiset ovat, että he voivat auttaa meitä ulos näistä solmuista.
Palvelusta on ollut minulle apua vielä kertaalleen, kun jäin toisen kerran työttömäksi tänä vuonna. Otin suoraan yhteyttä ammatinvalintapsykologiin. On oikeasti tärkeää, että palvelua tarjoavat juuri psykologit. Palvelun avulla itseluottamukseni on parantunut ja olen saanut valmennusta työelämässä pärjäämiseen. Näen maailmassa enemmän mahdollisuuksia nykyään. Kaiken lisäksi työllistyin vasta vähän aikaa sitten uudelleen ja suosittelen palvelua heille, joiden itseluottamus on nollissa ja kokevat olevansa solmussa työelämässä. En usko, että moni tietää tästä palvelusta. Minulle kerrottiin palvelusta ensimmäisen kerran, kun jäin työttömäksi, kertoo Pekka.

Kouluttautumisella kohti uutta uraa

Viimeisimpänä koulukäynnin avustajan ja päivähoitajan töitä tehneen Marjan 50 v. (nimi muutettu) elämä muutti suuntaansa, kun hän jäi työstään opintovapaalle opiskellakseen kasvatustieteiden opintoja. Marja on pohjakoulutukseltaan merkonomi, jonka lisäksi hän halusi kouluttautua enemmän juuri oman alan työhön. Marjan palatessa opintovapaalta tilanne oli kuitenkin se, että hänen oli jäätävä pois työstään terveydellisistä syistä.
TE-toimistoon Marja on ollut ensimmäisen kerran yhteydessä, kun hän oli sairauslomalla koulunkäynnin ohjaajan työstään. "Itse otin silloin yhteyttä TE-toimistoon", Marja sanoo ja lisää vielä, että kyllähän asioista selvän ottaminen vaatii ihmiseltä itseltään jonkinlaista aktiivisuutta. Marja oli tuolloin vielä työsuhteessa, kun hän ensimmäisen kerran päätyi TE-toimiston psykologin asiakkaaksi. Tilanne oli se, että Marja oli sairauslomalla ja tulevaisuus epävarma. Siinä kohtaa apu ja tuki tulivat tarpeeseen.
Marja halusi vielä yrittää päivähoitajan työtä uudessa työpaikassa, jos työpaikan vaihtamisesta olisikin apua. Terveysongelmat kuitenkin jatkuivat ja työssä jaksamiseenkin alkoi tulla ongelmia, sillä käytännön työ oli hankalaa terveydellisistä syistä. Muutama vuosi sitten Marja palasi TE-toimiston asiakkaaksi, ja lähdettiin pohtimaan mitä muuta voisi tehdä. Olisiko mahdollista kouluttautua uudestaan ja onko jatkossa mahdollista tehdä työtä. Tästä lähtien Marjan tuttu TE-toimiston psykologi on ollut tietoinen hänen elämästään ja sen käänteistä. Välillä on otettu takapakkiakin ja vaikka Marja on tällä hetkellä työttömänä, oikea suunta on löytynyt ja opinnot lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin perusopinnoissa alkavat olla loppusuoralla.
Marja on mukana työllistymistä edistävässä monialaisessa yhteispalvelussa (TYP), jossa on mukana TE-toimiston, Kelan ja kunnan asiantuntijat, joiden kanssa käydään tämänhetkistä tilannetta aina läpi. TE-toimiston psykologi on ollut Marjalle tärkein tukihenkilö ja on edelleen. Marjan mielestä on todella tärkeää, että hänellä on ollut yksi henkilö, joka on pysynyt samana koko prosessin ajan ja ymmärtää kokonaiskuvan. "Asiakassuhteemme on lämminhenkinen ja huumoriakin on mukana, että tätä kaikkea jaksaa. Olen saanut apua ja tukea kaikkiin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin liittyen työttömyyteeni, tämänhetkiseen tilanteeseeni ja tulevaisuuteen" Marja jatkaa. Kun lopuksi kysyimme Marjalta vielä, kenelle hän suosittelisi palvelua hän vastasi, että ihmisille, jotka ovat jonkinlaisessa tien haarassa elämässään. Jos on terveydellisiä haasteita tai haasteita jaksamisen kanssa. Tai jos nykyinen työ ei ole sitä mitä haluaa loppuelämänsä tehdä tai muutoin haluaa muutosta ammatillisesti. Palvelu antaa mahdollisuuden päästä ajan kanssa pohtimaan näitä asioita ja sitä kautta löytyy uusia näkökulmia ja vaihtoehtoja omaan tilanteeseen.
Suunnitellessasi uutta uraa ohjauskeskusteluissa löydät konkreettisia vaihtoehtoja
TE-palvelujen psykologien asiakaskuntaan kuuluu myös työssä olevia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta kokevat tarvitsevansa muutosta työtilanteeseensa. Usein he kaipaavat muutoksen suunnan selkeyttämiseen ja toimintasuunnitelman tekemiseen ulkopuolista tukea. Kysymys voi olla työn ominaisuuksista: se voi olla liian kuormittavaa tai vaativaa, liian vähän haasteita sisältävää tai muuten epätyydyttäväksi käynyttä. Toisinaan kysymys on enemmänkin työpaikan ilmapiiristä ja toimivuudesta. Toisinaan taas muut henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen vaikuttavat tekijät voivat huonontaa työssä viihtyvyyttä, vaikka itse työssä ei olisi vikaa. Ohjauskeskustelussa selvitellään näiden osatekijöiden merkitystä, asiakkaan elämäntilannetta ja etsitään mahdollisuuksia konkreettisiin muutoksiin.

Varaa aika palveluun Oma asiointi - palvelussa

Etelä-Savossa psykologin ohjausta saa kaikissa toimipaikoissamme, kertoo Auvinen. Ajanvarauksen voi tehdä jättämällä ajanvarauspyyntö te-palvelut.fi -sivuston oma asiointi -palvelussa tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kirjaamo.etela-savo@te-toimisto.fi. Kerro ajanvarauspyyntöä tehdessäsi puhelinnumerosi ja mihin toimipaikkaan (Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna) haluat varata ohjausajan.
TE-Asiakaspalvelukeskus antaa uraohjausta puhelimitse ilman ajanvarausta numerossa 0295 020 720 maanantaisin ja torstaisin klo 12–16. Ohjaus on mahdollista myös videoyhteydellä suoraan asiakkaan omalle tietokoneelle. Ajanvarauksella tapahtuvaan TE-Asiakaspalvelukeskuksen uraohjaukseen voi varata ajan sähköisen ajanvarausjärjestelmässä osoitteesta https://uraohjaus.te-palvelut.fi

Lisätietoja verkkosivuilla:


•    Ammatinvalinta- ja uraohjaus - TE-palvelut
•    Ammatinvalinta ja koulutus- TE-palvelut
•    Savonlinnan työllisyyden kuntakokeilu (savonlinna.fi)
•    Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilu (mikkeli.fi)

Lisätietoja:


Petri Auvinen, psykologi puh 02950 44032 Etelä-Savon TE-palvelut, Savonlinnan kuntakokeilu

Päivitetty: 06.07.2023