Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Iitin kunta siirtyy Päijät-Hämeeseen vuoden vaihteessa

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Iitin kunta siirtyy vuoden vaihteessa Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan. Siirron myötä TE-palveluihin työnhakijoiksi ilmoittautuneet kuntalaiset sekä alueen työnantajat ja yritykset saavat TE-palvelunsa 1.1.2021 alkaen Hämeen TE-toimistolta. Muutoksen takia henkilöasiakkaan tai yritysasiakkaan ei tarvitse tehdä mitään.toimenpiteitä eikä sillä ole myöskään vaikutuksia henkilöasiakkaiden työttömyysturvaan. Siirto Hämeen TE-toimiston asiakkuuteen tapahtuu automaattisesti.

Sähköinen asiointi tapahtuu edelleen Oma asiointi -palveluamme hyödyntäen. Sen kautta työnhakijoiden on mahdollista ilmoittaa lähes kaikki palvelutarpeet ja työnhaun muutokset. TE-puhelinpalvelujen numerot säilyvät ennallaan ja uudet asiakkaamme saavat niistä myös jatkossa tietoa, neuvontaa ja ohjausta esimerkiksi TE-palveluihin, työttömyysturvaan ja verkkopalveluiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä sekä yrittäjät palkkatukeen, yrittäjän työttömyysturvaan tai rekrytointeihin liittyvissä kysymyksissä.

Asiakkuuden siirtyminen Päijät-Hämeeseen tapahtuu tammikuun ensimmäisellä viikolla. Henkilöasiakkaat näkevät tiedon siirrosta oma myös asiointi-palvelussa. Olemme yhteydessä piakkoin sekä henkilöasiakkaisiin että yritysasiakkaisiin Iitissä.

Tervetuloa Hämeen TE-toimiston asiakkaaksi!

Päivitetty: 06.07.2023