null Aikalisä-palvelut nuorten miesten tukena kutsunnoista palvelukseen

THL:n koordinoima TimeOut! Aikalisä! Elämä raiteilleen -toimintamalli on kuntien, puolustusvoimien ja siviilipalveluskeskuksen sekä valtion ja 3. sektorin toimijoiden yhteistyössä tarjoama valikoima tukipalveluja nuorten miesten elämäntilanteen selvittelyyn ja parhaiden ratkaisujen löytämiseen.

Aikalisä-ohjaajia voi tavata mm. kutsuntatilaisuuksissa, jossa he kertovat tarjolla olevista palveluista erilaisten mieltä askarruttavien tai arkea vaikeuttavien asioiden selvittämiseksi. Palveluun pääsemiseksi ei tarvitse olla suuria ongelmia, vaan jo tahto keskustella asioista ulkopuolisen henkilön kanssa riittää.

Aikalisä-palvelu on maksutonta ja luottamuksellista. Palveluun kannattaa tulla, kun esimerkiksi haluaa tietoa opiskeluun, työnhakuun, asumiseen, toimeentuloon tai terveyteen liittyvistä asioista ja palveluista, tuntee tarvetta hoitaa omat asiansa paremmin tai on jossakin asiassa neuvoton eikä tiedä mihin ryhtyä. Käsiteltävistä asioista ja tapaamisten määrästä sovitaan oman ohjaajan kanssa.

Mikäli tuen tarve ilmenee palveluksen aikana, puolustusvoimien joukko-osastojen sosiaalikuraattorit tarjoavat Aikalisä-tukipalvelua ja tekevät lähetteen yhdessä asiakkaan kanssa kotikunnan ohjaajalle. Vastaavasti siviilipalveluksen keskeytyessä Lapinjärven siviilipalveluskeskuksen sosiaalikuraattori toimii tukipalvelun käynnistäjänä.

Päivitetty: 18.08.2023