null CV-netti on työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamispaikka

TE-palvelujen CV-netti on verkkopalvelu, jossa työnhakijat voivat esitellä itsensä ja osaamistaan ja työnantajat voivat etsiä sopivia työntekijöitä. Työnantajille on myös käytössä CV-vahti-palvelu, jonka avulla tiedon sopivasta työnhakijasta saa heti, kun tämä jättää esittelynsä CV-nettiin.

CV-netti hakee työtä 24 tuntia vuorokaudessa

Työnhakijat julkaisevat CV-netissä avoimen työhakemuksen kirjoittamalla itsestään kuvauksen, jonka yhteyteen voi liittää myös varsinaisen ansioluettelon eli CV:n. Julkaistuun hakemukseen voi tehdä muutoksia ja lisäyksiä tarpeen mukaan sekä päättää itse, mitä yhteystietoja työnantajat näkevät ja milloin hakemus on esillä CV-netissä.

Vain palveluun kirjautuneet työnantajat voivat hakea ja katsella työnhakemuksia. Mahdolliset yhteydenotot tulevat aina suoraan työnantajalta järjestelmään ilmoitettuun sähköpostiin.

CV-netti hakee työtä työnhakijan puolesta. CV-netissä tehdään tuhansia hakuja ympäri vuorokauden. Vuonna 2013 työnantajat kirjautuivat palveluun yhteensä n. 21 500 kertaa. Tämän vuoden helmikuussa hakuja kirjauduttiin tekemään vajaa 2000 kertaa.

CV-vahtia käyttävät työnantajat saavat heti tiedon heille sopivista työnhakijoista. Vahdin kautta työnantajille lähetettiin vuonna 2013 tietoa lähes 280 000 avoimesta työhakemuksesta.

Sähköpostiin tieto sopivista työnhakijoista

Työnantajat pääsevät käyttämään CV-nettiä Katso-tunnisteella rekisteröitymällä käyttäjäksi. Tämän jälkeen he voivat etsiä itselleen sopivia työntekijöitä CV-netti-hakupalvelussa. Ehdokkaita voi hakea ja ryhmitellä mm. ammattinimikkeen ja paikkakunnan mukaan. Mikäli sopiva ehdokas löytyy, työnantaja ottaa suoraan yhteyttä työnhakijaan. CV-vahtipalvelun avulla työnantajat voivat tilata sähköpostiin tiedon uusista työnhakijoista.

CV-netissä on tuhansia työnhakuilmoituksia. Joillain aloilla työnhakijat voivat saada työtarjouksia jo samana päivänä esittelynsä jättämisestä, joten työhakemusten vaihtuvuuskin on suuri. Vuonna 2013 palvelussa oli keskimäärin 33 847 julkaistua esittelyä päivittäin (n. 28 600 kpl vuonna 2012). Maaliskuun 2014 alussa CV-netistä löytyi yli 700 kaakkoissuomalaisten jättämää työhakemusta.

Lisätietoja (te-palvelut.fi):

CV-nettiin

Päivitetty: 18.08.2023