null Kaakkois-Suomen TE-toimisto tarjoaa työ- ja elinkeinopalveluja verkossa, puhelimitse ja kasvokkain

Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut uudistuvat valtakunnallisesti vuoteen 2015 mennessä. Ensimmäiset muutokset tapahtuivat vuoden 2013 vaihteessa, kun työ- ja elinkeinotoimistojen hallinto keskitettiin 15 TE-toimistoon. Samaan aikaan TE-toimiston palvelut muuttuivat työ- ja elinkeinopalveluiksi (TE-palvelut), jotka määritellään uudessa laissa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta.

Etelä-Karjalan, Kotkan ja Kouvolan TE-toimistot lakkautettiin 1.1.2013 alkaen. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntien alueilla TE-palveluja tarjoaa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto, jonka toimipaikat sijaitsevat toistaiseksi Iitissä, Haminassa, Imatralla, Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Luumäellä, Parikkalassa ja Savitaipaleella. Toimipaikat muodostavat alueen TE-palveluverkoston, johon kuuluvat myös työvoiman palvelukeskuksen palvelut Haminassa, Imatralla, Inkeroisissa, Kotkassa, Kouvolassa, Kuusankoskella, Lappeenrannassa ja Parikkalassa.

Muutokset liittyvät valtakunnalliseen TE-palvelu-uudistukseen, jossa kehitetään palvelujen tarjontaa ja palvelukokonaisuuksia. Tavoitteena on, että asiakkaat saavat entistä laadukkaampia ja monipuolisempia TE-palveluja, jotka ovat saatavilla monella eri tavalla. Kouvon mukaan suurimman muutoksen TE-palveluihin tuovat entistä laajemmat verkkoasiointimahdollisuudet.

TE-palvelu-uudistukseen liittyy myös mahdollisimman tehokas hallinto. Kaakkois-Suomessa
organisaatiomuutoksen myötä puolitettiin esimiesten määrää sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä siirrettiin keskitetysti Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa hoidettavaksi. Kaakkois-Suomen TE-toimisto puolestaan käsittelee keskitetysti Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin ELY-keskusten alueiden työntekijän oleskelulupiin liittyvät asiat.

TE-palvelu-uudistukseen liittyy olennaisena osana asiakaspalvelun kehittäminen tilaratkaisujen avulla. TE-toimistoille luodaan toimitilakonsepti, jossa monikanavaiset palvelut yhdistyvät mahdollisimman miellyttäväksi ja saumattomaksi kokonaisuudeksi. TEM on valinnut Lappeenrannan toimipaikan valtakunnalliseksi pilottitoimistoksi, jossa uusi toimitilakonsepti otetaan ensimmäisenä käyttöön.

Päivitetty: 18.08.2023