null Muutoksia TE-toimiston palveluihin Haminassa

Kela ja TE-toimisto perustavat yhteispalvelupisteen Kelan tiloihin (Maariankatu 7) ja samalla aukioloajat ja palvelut muuttuvat keskiviikosta 2.5. alkaen. Jatkossa palvelupiste on auki jokaisena arkipäivänä klo 9–12 ja 13–16 ja palvelupisteessä voi hoitaa myös TE-palveluiden asioita.

Asiakkailla on mahdollisuus hoitaa palvelupisteessä Kelan ja TE-palveluiden asioita joko varaamalla ajan tai asiakastilassa työskentelevien Kelan palveluneuvojien kanssa. Aukioloaikojen laajeneminen on myös positiivinen muutos Haminan ja ympäristökuntien asiakkaille.

Kun asiakas jatkossa tulee palvelupisteeseen, palveluneuvoja arvioi ja opastaa, mikä tapa asioida sopii parhaiten asiakkaan tilanteeseen. Asiakas voi esimerkiksi hoitaa asian verkossa tai jättää liitteen tai hakemuksen postilaatikkoon. Palveluneuvojilta voi pyytää apua esimerkiksi ajan varaamiseen tai asiointipalvelun käyttöön.

Asiat kuntoon ajanvarauksella

Kelan ja TE-palvelujen palveluneuvojille voi myös varata ajan palvelupisteeseen. Kun asiakas varaa ajan, palveluneuvojalla on mahdollisuus perehtyä asiakkaan tilanteeseen etukäteen. Ajan TE-palvelujen palveluneuvojalle voi varata TE-palvelujen verkkosivuilla Oma asiointi -palvelun kautta.

Lisätietoja asiakkaille:
Kaakkois-Suomen TE-toimisto

Päivitetty: 18.08.2023