null Työllistymistarina: Palkkatöiden loppuminen johdatti uudelle uralle yrittäjänä

Kouvolalainen Kari Änäkäinen oli työskennellyt kaupan alalla lähes 30 vuotta, kun keväällä 2012 tuli tieto, että silloinen työ loppuu kaupan sulkemisen myötä. Kari näki tilanteessa mahdollisuuden toteuttaa jo pitkään ajatuksissa olleen haaveen tehdä työkseen jotain ihan muuta.

"On totta, että uutta työtä pitää lähteä hakemaan heti, jos hakee saman alan töitä", Kari miettii. "Itse aioin kuitenkin aivan toiselle alalle, joten resetoin ensin oman pääni oman kodin remonttia viimeistellessä."

Kolmen kuukauden aikana suunnitelmat alkoivat kirkastua. Kari kävi hakemassa vahvistusta ajatuksilleen TE-toimiston ammatinvalinta- ja uraohjauksessa. Polku puusepän hommiin siirtymisestä oli selkeä ja realistinen, joten vastauksena oli "eikun eteenpäin vaan".

Seuraavaksi Kari selvitti TE-toimiston kanssa eri koulutusvaihtoehdot. Koska Kari oli irtisanomisen myötä muutosturvan piirissä, hänellä oli mahdollisuus etsiä itse sopivaa koulutusta. Sellainen löytyi Kouvolasta KSAO Aikuisopistosta. Jo alkaneen sisustuspuusepän koulutuksen oli sattumalta juuri keskeyttänyt yksi opiskelija. TE-toimistossa katsottiin, että puualan perustutkinto tukee Karin työllistymistä, joten hän aloitti koulutuksen marraskuussa 2012.

Karin alkuperäisenä tavoitteena oli työllistyä sisustuspuuseppänä toisen palvelukseen. Viisikymppisenä työpaikan löytäminen ei enää ollut itsestään selvää. Ennen koulutusta rakennetusta bassokaapista ja koulutuksen aikana rakennetuista kitarakaapeista lähti itämään tunne, että oma kaiutinkaappimallisto voisi olla se juttu. Haavetta ei kuitenkaan olisi mahdollista toteuttaa ilman omaa yritystä.

Koko elämänsä remontoineena ja rakentaneena sekä nyt koulutuksen myötä pätevänä sisustuspuuseppänä Karin yritysidea alkoi konkretisoitua. Samalla Kari totesi, että hänen tietonsa yrittämisestä eivät välttämättä olleet ajan tasalla. Valmistuttuaan maaliskuussa 2014 hän ilmoitti TE-toimistoon Anita Kirkkopelto-Marttilalle, että haluaa mukaan seuraavaan hieman pidempään yrittäjyyskoulutukseen. Kolmen viikon koulutus antoi tarvittavan päivityksen tietoihin ja osaamiseen yrittämisestä.

Kesäkuu kului niin sanotusti paperihommissa Anitan avustuksella. "Annan täyden kympin TE-toimistolle asioinnin sujuvuudesta ja neuvoista, joita sain yrityksen perustamisen eri vaiheissa ja starttirahaa hakiessani."

Kari kehottaakin kaikkia käyttämään julkisia palveluja hyödykseen niin paljon kuin pystyy. Hänen mielestään viranomaisia parjataan aivan turhaan. "Jos sinulla on selkeä suunnitelma oikeasti järkevästä tekemisestä, viranomaisilta saa tarvittavat neuvot ja ohjeet ja heidän kanssaan on helppo asioida."

Remonttihommia ja Änäkäisiä

Puuverstas Änäkäisen (änäkäinen.fi) toiminta seisoo tukevasti kahdella jalalla. Kalusteasennukset ja kodin sisustukseen liittyvät työt muodostavat vielä tällä hetkellä suuremman osan liiketoiminnasta, mutta kitara- ja bassokaiutinkaappien valmistuksen osuus nousee tasaisesti.

"Molemmat jalat tukevat myös toisiaan: kun remonttihommia on vähemmän, teen verstaalla kaiutinkaappeja suoraan myyntiin ja varastoonkin", Kari kertoo. "Lisäksi voin käyttää verstasta ja samoja työkaluja ja laitteita molempiin töihini."

Heinäkuun 2014 alussa perustettu yritys on vielä alkuvaiheissaan. Vaikka sanotaan, että jos uusi yritys on pystyssä ensimmäisen vuoden jälkeen, asiat ovat hyvin, Kari näkee asian hieman toisin. "Kun valmistaa tuotetta, jolle ei saa patenttia, vaan sen on yksinkertaisesti vain oltava parempi kuin kilpailevat tuotteet, jo pelkästään brändin rakentamiseen tarvitaan ainakin viisi vuotta. Vasta sen jälkeen pystyy sanomaan, onko saavuttanut jotain vai pitääkö miettiä muuta tekemistä."

Kari olisi voinut käynnistää yritystoimintansa ilman starttirahaakin, mutta tuki antoi mahdollisuuden käyttää toiminnasta tulevaa voittoa toimintaedellytysten parantamiseen tulevaisuudessa. "Hankin ensimmäisen vuoden aikana laitteita ja työkaluja, joihin en olisi voinut investoida ilman starttirahaa."

Viiden vuoden päästä Kari toivoo olevansa tilanteessa, jossa hänellä on hieman isompi verstas ja ehkä joku töissä kaiutinkaappeja rakentamassa. "Perimmäisenä tavoitteena on tietenkin, että mahdollisimman monen soittajan kitara- ja bassokaapissa lukisi oma nimi", Kari naurahtaa.

Vaikka Kari onkin haaveilija, hän on myös realisti. Ensimmäinen toimintavuosi meni hyvin, mutta tänä vuonna remontointipuolella on nähtävissä kuluttajissa varovaisuutta. Toisaalta kaiutinkaappien myyntipaikat ja sitä kautta myynti ovat lisääntyneet, joten tulevaisuus näyttää hyvälle.

Kari Änäkäisen neuvo toiselle aloittavalle yrittäjälle on yksinkertainen: "Luo itsellesi vahva visio tekemisestäsi ja mieti, miten teet asiat paremmin kuin muut samalla alalla toimivat".

Päivitetty: 18.08.2023