Ajankohtaista

null Kainuun työttömien määrä koronakriisiä edeltävää tasoa matalammalla

Kainuussa oli lokakuun lopussa 2 873 työtöntä työnhakijaa, mikä on 247 henkeä vähemmän (-8 %) kuin vuotta aiemmin. Poikkeustilannetta edeltävään vuoden 2019 lokakuun loppuun verrattuna työttömiä oli 49 henkeä vähemmän (-2 %). Prosentuaalisesti tarkasteltuna pienentyminen kahden vuoden takaisesta oli kolmanneksi suurinta koko maassa ja useimmilla muilla ELY-keskusalueilla työttömyys kasvoi. Koko maassa työttömyys pieneni vuoden takaisesta 17 % ja kasvoi kahden vuoden takaisesta 15 %. 

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,3 %, mikä oli 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 0,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista seitsemänneksi pienin, koko maassa se oli 9,8 %.

Pitkäaikaistyöttömyys on pitkän pienentymisen jälkeen lisääntynyt korona-aikana, mutta tilanne on alkanut jälleen parantua huhtikuusta lähtien. Lokakuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita, oli jo prosentin vuoden takaista vähemmän (-6), yhteensä 736. Kahden vuoden takaisesta koronakriisiä edeltävästä ajasta pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vielä 17 % (+106).

Monilla aloilla pulaa tekijöistä

Työvoiman kysyntä on ollut tänä vuonna vilkasta ja jälleen lokakuun aikana TE-palveluihin ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja 1 044. Tämä oli 92 % enemmän (+499) kuin vuosi sitten.

Monilla aloilla on ollut pitkään työvoimapulaa ja useisiin tehtäviin on vähemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Lokakuussa vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita – eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä –, suojelu- ja vartiointityöntekijöitä, avustavia keittiö- ja ruokatyöntekijöitä sekä terveydenhuollon asiantuntijoita – eli esimerkiksi sairaanhoitajia -, laskennan ja varastoinnin toimistotyöntekijöitä, asiakaspalvelutyöntekijöitä sekä siivoojia.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 21. joulukuuta 2021.

Yhteyshenkilöt

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Atte Laitinen, 029 502 3886
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 0295 039 116
Sposti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Miitti: WorkPower Oy rekrytoi

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 8. kesäkuuta 2022, 10:00
Päättyy Päättyy: 8. kesäkuuta 2022, 11:15


Oletko valmistumassa ja etsit töitä?

Työnhaku vaatii aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Työmarkkinatorilta löydät apua työnhakuun, voit ilmoittautua työnhakijaksi TE-palveluihin ja löydät neuvoja työttömyysturvan hakemiseen. Apua...

Työhönvalmennus, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Psykologivetoinen uravalmennus verkossa, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Ryhmämuotoinen työnhakuvalmennus Etelä-Karjala, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Ryhmämuotoinen työnhakuvalmennus Kymenlaakso, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Uravalmennus verkossa, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Omakielinen työhönvalmennus maahanmuuttaneille, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Job coaching, nonstop enrolment

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Verkkotyönhakuvalmennus Kaakkois-Suomi, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 08:30
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Minustako yrittäjä? -valmennus Kaakkois-Suomi, jatkuva haku

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 08:30
Päättyy Päättyy: 30. joulukuuta 2022, 15:00


Liiketoimintasuunnitelma ja kannattavuuslaskelmat! NonStop -yrittäjyysvalmennus, Pro Manager Oy

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 8. kesäkuuta 2022, 15:00


Mahdollisuuksien Sodankylä Pop Up

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 16. kesäkuuta 2022, 10:00
Päättyy Päättyy: 16. kesäkuuta 2022, 16:00


Työnhakuvalmennus verkossa Satakunta 705091

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 30. toukokuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 3. kesäkuuta 2022, 15:00


Pop Up TE-toimisto Uurainen ja info uudesta asiakaspalvelumallista

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 6. kesäkuuta 2022, 09:00
Päättyy Päättyy: 6. kesäkuuta 2022, 12:00


Esitteet

Esitteet Tällä sivulla olevissa esitteissä voi olla osin vanhentunutta tietoa 2.5.2022 alkaen. Esitteet pyritään päivittämään mahdollisimman pian. Tietoa työelämästä saamenkielillä...

Pop Up TE-toimisto Joutsa

TE-palvelut
Resurssit Resurssit: TE-palvelut

Alkaa Alkaa: 15. kesäkuuta 2022, 12:00
Päättyy Päättyy: 15. kesäkuuta 2022, 15:00