Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kinnulan asiointipiste suljettu 7.-18.9. koronatilanteen vuoksi

Kinnulassa ilmenneen koronatapauksen vuoksi kunnassa tehdään varotoimenpiteitä taudin leviämisen estämiseksi. Kinnulan kunnantalolla sijaitseva asiointipiste on suljettu 7.–18.9. Mikäli asiointipiste pidetään suljettuna pidempään, asiasta tiedotetaan.

Asioithan kanssamme ensisijaisesti sähköisesti tai puhelimitse. Käytössäsi on sähköinen Oma asiointi -palvelu ja puhelinpalvelumme.

Asiointipisteeksi kutsutaan asiakaspalvelupistettä, josta on saatavana vähintään kahden eri viranomaisen palveluja. TE-toimiston palvelujen lisäksi asiointipisteessä toimivat usein muun muassa kunnat, Kela, poliisilaitokset, Digi- ja väestötietovirasto sekä verohallinto.

Lisätietoa asiointipisteistä.

Kinnulan kunnan koronatiedotteet.

Päivitetty: 06.07.2023