null Rekrytointikoordinaattorin kuulumiset

Metsä Fibren suurhanke Kemissä tulee työllistämään lähivuosina 15 000 työntekijää pelkästään rakennusvaiheeseen. Minkälaista varautumista ja ennakointia valtava hanke vaatii TE-palveluilta? Lapin TE-palveluiden rekrytointikoordinaattori Ida Lammi esittäytyy ja avaa verhoja työskentelyn takana:

Aloitin rekrytointikoordinaattorin työssä toukokuussa, mutta takana alkaa olla jo jonkin verran kilometrejä TE-palveluiden parissa. Juureni juontavat hankkeen rakennuspaikalle Kemiin, jossa olen lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt.

Kesä on kulunut vauhdilla ja yhtäkkiä edessä häämöttää syksy, joka tarkoittaa uusia kiireitä, Metsä Fibren biotuotetehtaan rakentaminen käynnistyy toden teolla ja osaavan työvoiman tarve kasvaa sen myötä. Kevät ja alkukesä tarjosi meille kullan arvoista aikaa varautumiseen, suunnitteluun ja ennakointiin. Muutamassa kuukaudessa kokoonnuimme eri verkostojen ja sidosryhmien kanssa lähes 50 kertaa eri kokoonpanoilla, etsien tietoa ja rakentaen toimintasuunnitelmaa sekä aikajanaa hankkeen työvoimatarpeista. Verkoston hahmottaminen, tavoitteiden asettaminen ja haasteiden tunnistaminen ennakoiden ei olisi onnistunut ilman koko verkoston yhteispanosta ja kiitänkin jo jokaista, joka on kestänyt toistuvia kysymyksiäni ja innostunut kanssani hankkeesta sekä sen tuomista mahdollisuuksista.

Yksi keskeisistä tavoitteistamme on oikea-aikainen viestintä, oikeille kohderyhmille, riittävällä ja kiinnostavalla sisällöllä maustettuna. Haluamme kertoa ajankohtaisesti avautuvista työmahdollisuuksista, koulutuksista sekä palveluistamme niin työnhakijoille, työnantajille kuin verkostoille ja sidosryhmille.

Kesäkuussa Metsä Fibre uutisoi rakennusvaiheen kuulumisia, tuolloin pääpaino oli maanrakennustöissä, paalutuksessa, maankaivuussa sekä maanalaisten putkistojen asennuksessa. Paalutuksesta oli tuolloin valmiina noin 30 prosenttia. Metsä Fibren suurhankkeen projektinjohtaja Jari-Pekka Johansson kertoo uutisessa myös työllistämisvaikutuksista, joiden arvioidaan olevan noin 10 000 henkilötyövuotta, joista yli puolet tehdään Kemissä. ''Projekti tuo paikalliselle yritystoiminnalle kysyntää suoraan rakennushankkeeseen liittyen ja sen lisäksi projektin henkilöstön ja työvoiman käyttämät palvelut lisäävät Kemin seudun eri peruspalvelujen kysyntää. Vilkkaimmillaan tehtaan työmaalla vuoden 2022 keväästä vuoden 2023 alkuun työskentelee päivittäin noin 2 000–3 000 henkilöä", Johansson kertoo uutisessa.

Syksyn aikana rakentamisvaiheen kiihtyessä myös työvoiman tarve kasvaa. Rakennusvaiheessa työmaalla tarvitaan mm. niin työnjohtajia, rakennusapulaisia kuin ammattitaitoisia kirvesmiehiä. Alkutalven aikana myös telineasentajien tarve kasvaa voimakkaasti työmaalla ja syksyllä alkaa Torniossa työvoimakoulutuksena järjestettävä telineasentajan koulutus. Kyseinen koulutus on lyhytkestoinen ja sopii kenelle tahansa, jota ei korkeapaikan kammo vaivaa ja on valmis käärimään hihat ja nauttii fyysisestä työstä! 

Nyt on myös hyvä hetki muistuttaa työnhakijoita tarkastamaan lompakosta voimassa olevat kortit, luvat ja pätevyydet, ilman voimassa olevaa työturvallisuuskorttia ei nimittäin pääse edes tehdasalueen porttien sisälle! Jos onkin käynyt niin, että jokin pätevyys on päässyt vanhentumaan tai vaikkapa puuttuu kokonaan, kannattaa hakijaa vinkata haussa olevista työvoimakoulutuksistamme, joiden joukossa on myös korttikoulutuksia, jotka ovat maksuttomia asiakkaillemme!

Haussa olevat koulutukset löydät osoitteesta
https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/.

Päivitetty: 06.07.2023