null Lapissa maaliskuussa 11 840 työtöntä työnhakijaa

Koronaviruksen leviämisen hidastamiseen liittyvät toimet käänsivät työttömyyden koko maata voimakkaampaan kasvuun Lapissa. Lapissa oli maaliskuun lopussa 11 840 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli 3 160 (37 %) enemmän kuin helmikuussa ja 3 000 (34 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työttömyyden kasvu oli yhdelle kuukaudelle poikkeuksellinen ja se katkaisi vuosia jatkuneen työttömyyden alenemisen. Työttömyys nousi lähes kolmen vuoden takaisiin vuoden 2017 maaliskuun lukemiin.

Työttömyyden kasvussa näkyi lomautusten voimakas lisääntyminen. Työttömyyden lisääntymisestä noin 60 % oli lomautuksia ja lomautettujen määrä nousi poikkeuksellisen korkeaksi. Työttömistä lähes 2 610 oli lomautettuja, mikä on 1 800 enemmän kuin helmikuussa ja 1 880 enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.

Lapissa työttömyyden kehityksessä näkyy vahvasti koronavirustilanteeseen liittyvien toimien vaikutukset matkailuun ja yhtäkkinen ennenaikainen matkailusesonkikauden päättyminen. Työttömyys lisääntyi kaikissa Lapin seutukunnissa. Rajuin kasvu oli Tunturi-Lapissa, maltillisin Torniolaakson ja Kemi-Tornion seutukunnissa. Työttömyyden kehityskuva muodostui myös kunnittain moninaiseksi. Tervola oli ainoa kunta, jossa työttömiä oli vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvu oli maltillisinta Ylitorniolla, Pellossa, Posiolla, Torniossa ja Kemissä. Voimakkaimmin työttömyyden kasvu näkyi Kolarissa, Kittilässä ja Muoniossa.

Työttömyyden kasvu kohdistui vahvimmin palvelu- ja myyntityöntekijöihin. Vähiten työttömyys kasvoi ammattiryhmissä maanviljelijät ja metsätyöntekijät, rakennus, korjaus- ja valmistustyöntekijät ja erityisasiantuntijat.

Työvoiman kysyntä hidastui maaliskuun aikana. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin kuitenkin kuukauden aikana Lapissa TE-toimistoon 1 440. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten rakennustyöntekijöille, myyjille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, siivoojille, opetusalalla ja prosessityöntekijöille.

"Työttömyys ja lomautukset ovat lisääntyneet edelleen huhtikuun aikana. TE-toimiston asiakastietojärjestelmästä saatavan tilannetiedon mukaan työttömiä on Lapissa jo noin 15 400, joista lomautettuja yli 4 900", kertoo Lapin TE-toimiston johtaja Tiina Keränen.

Lapin ELY-keskuksen maaliskuun 2020 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Huhtikuun työllisyyskatsaus julkaistaan keskiviikkona 27.5.2020.

Lisätietoja: 
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja, Tiina Keränen, 0295 039 636

Päivitetty: 06.07.2023