Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Hyvät tulokset kannustivat tarjoamaan valmennuspalvelua myös jatkossa

Kuvassa vihreäsävyinen kameran focus eli tarkennus. Kuvan päällä hakukenttään kuvaava kuvake, johon kirjattu teksti "Focus Työpolut Pirkanmaa".

Yli neljä tuhatta pirkanmaalaista työnhakijaa aloitti viime vuonna valmennuspalvelun, jonka kautta oli mahdollista saada aiemmin totuttua henkilökohtaisempaa valmentavaa kannustusta työpaikan löytämiseksi.

"Julkisten ja yksityisen toimijoiden yhteistyöstä saatiin mukavia tuloksia, kun 65 prosenttia Focus Työpolut -valmennuspalvelun päättäneistä työllistyi, pääsi koulutukseen tai aloitti yritystoimintaa", kertoo Pirkanmaan TE-toimiston johtaja Riku Immonen.

Palvelun on nyt päättänyt jo lähes kaksituhatta TE-palveluiden asiakasta ja tähän asti saadut tulokset ja asiakaspalautteet näyttävät lupaavilta. Palvelu ylitti asiakkaiden odotukset monipuolisella, joustavalla ja yksilön huomioivalla sisällöllään. Asteikolla yhdestä viiteen palvelu sai asiakaspalautteissa kokonaisarvion 3,9. Hyvät tulokset kannustivat hankkimaan valmennuspalvelun myös tälle vuodelle. Uusi Focus Työpolut valmentaa Pirkanmaan TE-toimiston asiakkaita kohti työtä, koulutusta ja yrittäjyyttä.

Valmennuspalvelun keskipisteessä on nopeat asiakaskohtaiset ratkaisut

Tämän vuoden alussa käynnistynyt uusi Focus Työpolut -valmennuspalvelu on yksittäisen palvelun sijaan kokonaisuus, jonka päivittyvä palvelutarjotin sisältää useita palveluja kuten osaamiskartoituksia, valmennuksia, työ- ja koulutuskokeiluja, lyhyitä koulutuksia ja opinnollistamista. Yksilö- ja ryhmävalmennukset toteutetaan asiakkaan palvelutarpeen mukaan lähimuotoisesti ja etäyhteyksillä toteutettuna.

Asiakaskohtaisen valmennusohjelman keskipisteessä on ratkaisun löytyminen nopeasti, tai perusteellisemman pohdinnan ja kouluttautumisen kautta. Valmennuspalvelun mahdollistavat Pirkanmaan TE-toimiston ja Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä työnhaun ja uraohjauksen ammattilaiset Cimson Koulutuspalvelut ja Cimson Henkilöstöpalvelut, Foredatan ForeAmmatti ja Omapaja.

TE-palvelut muutoksessa

Suomessa on tarkoitus siirtyä kohti Pohjoismaista työllisyydenhoidon mallia, joka on yksi hallituksen suurimmista työllisyystoimista. Sen tavoitteena on uudistaa kokonaisvaltaisesti työnhakijan palveluprosessi panostamalla erityisesti työnhaun aloitukseen ja yksilölliseen työnhakumalliin.

"Pirkanmaalla on valmistauduttu tähänkin jo pitkään pilotoimalla erilaisia palvelun tuottamisen tapoja. Valmennuspalvelut ovat yksi osa tulevaa isoa muutosta", kertoo Immonen.

Focus Työpolut -palvelua käyttävien asiakkaiden palveluista vastaa kokonaisvaltaisesti palveluntuottaja. Asiakas saa henkilökohtaista palvelua yhdestä paikasta koko palvelun keston ajan.

"Julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä on kehitetty jo pidempään. Tulokset ovat olleet kannustavia ja niiden pohjalta on nähty lisäarvoa asiakkaille. Uutta saadaan aikaan vain kokeilemalla ja tekemällä uutta", toteaa yksikön päällikkö Riikka Joutsensaari Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Lisätietoja

Focus Työpolut -palveluun voit tutustua lisää Pirkanmaan TE-toimiston kotisivuilla.

Focus Työpolut

Päivitetty: 06.07.2023