Pohjanmaan TE-toimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto palvelee yrityksiä ja työnantajia, työnhakijoita ja muita henkilöasiakkaita  sekä yhteistyökumppaneita verkossa, puhelimitse ja kasvokkain.

HUOM! Pidä aina verkkopankkitunnukset mukanasi, kun asioit TE-palveluissa!

 

Інструкція для тих, хто приїжджає з України, щодо роботи у Фінляндії.

Ukrainasta tuleville suunnatut ohjeet työnteosta Suomessa

 

     

Uutiset

null Huhtikuussa työttömyys väheni ja avoimien työpaikkojen määrä kasvoi, mutta pitkäaikaistyöttömyys kasvoi edelleen

Juuri ilmestyneen työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli huhtikuun lopussa yhteensä 8 555 työtöntä työnhakijaa. Se on 4 938 vähemmän (-36,6 %) kuin vuotta aikaisemmin, koronaviruspandemian alkuvaiheessa. Edelliseen kuukauteen verrattuna työttömien määrä väheni 533:lla. Koko maassa työttömyys väheni keskimäärin 26,5 %. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli edelleen Suomen alhaisin (7,6 %). Koko maassa vastaava osuus oli 12,1 %.

Huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 329 eli 4 451 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (-77,0 %). Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 704, mikä on 239 henkilöä vähemmän (-25,3 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömyys väheni kaikissa ikäryhmissä, kaikilla koulutusasteilla, lähes kaikissa ammattiryhmissä ja lähes kaikissa kunnissa, mutta pitkäaikaistyöttömyys jatkoi kasvuaan

Työttömien määrä väheni kaikissa ikäryhmissä, eniten vähennystä oli 35-39 -vuotiaiden ikäryhmässä (-45,1 %). Eniten työttömiä (1 199) oli 60-64 -vuotiaiden ikäryhmässä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 066, mikä on 680 vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 96 vähemmän kuin edellisessä kuussa. 25-29 -vuotiaita työttömiä oli 930, mikä on 622 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys väheni kaikilla koulutusasteilla, eniten toisen asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa. Työttömyys väheni kaikissa muissa paitsi sotilaiden ammattiryhmässä, eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmässä (-1 105). Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli alhaisinta Luodossa (2,3 %) ja suurinta Lestijärvellä (11,6 %). Vaasan työttömyysaste oli 9,9 %, Kokkolan 9,4 % ja Pietarsaaren 7,8 %.

Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi 790 henkilöllä vuodentakaiseen verrattuna (+ 44,1 %): huhtikuun lopussa oli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä 2 583. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 988 (+ 196)

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi merkittävästi edellisvuoteen verrattuna

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja huhtikuun aikana 2 836, mikä on 1 322 enemmän (+ 87,3 %) kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Huhtikuun aikana avoinna oli yhteensä 6 544 työpaikkaa, mikä oli 2 506 paikkaa (+61,9 %) enemmän kuin vuosi sitten. Uudet avoimet työpaikat lisääntyivät lähes kaikissa ammattiryhmissä, eniten asiantuntijoiden ammattiryhmässä (+ 351).

- Kesätyöpaikkojakin on tänä keväänä ollut runsaasti haussa. Suurimmat rekrytoinnit ovat jo ohi, mutta edelleen toiminta-alueellamme on suuri määrä hoito-, myynti-, palvelu- ja teollisuusalan kesätyöpaikkoja vailla tekijää, johtaja Mika Palosaari Pohjanmaan TE-toimistosta kertoo.

Aktivointiaste kasvoi vuotta aiempaan verrattuna

Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli huhtikuussa 4 800 henkilöä. Se on 441 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 110 enemmän kuin edelliskuussa. Aktivointiaste oli huhtikuun lopussa 35,9 %, kun se vuotta aiemmin oli 24,4 %.

- On todella ilahduttavaa, että aktivointiaste ja palveluihin osallistuminen on jatkanut viime kuussa alkanutta kasvuaan. Tämä kertonee siitä, että korona on vähentänyt otettaan ja erilaisia toimenpiteitä on ollut mahdollista suorittaa, toteaa Mika Palosaari. Lue koko

Tapahtumakalenteri

Päivitetty: 18.08.2023