Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Koronaviruksen leviämisen ehkäisytoimet ovat kasvattaneet työttömyyttä entisestään

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi kaikissa Pohjanmaan TE-toimiston toiminta-alueen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) kunnissa huhtikuussa koronaviruspandemian johdosta.

Tuoreen huhtikuun työllisyyskatsauksen mukaan Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli huhtikuun lopussa yhteensä 13 725 työtöntä työnhakijaa. Se on 6 861 hakijaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi edellisestä kuukaudesta 4 407 henkilöllä.

Huhtikuun lopussa oli kokoaikaisesti lomautettuja 5 872 henkilöä, mikä on 5 456 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Maaliskuussa vastaava luku oli 2 014 henkilöä.

Työttömyyden ja lomautusten voimakasta kasvua selittävät koronaviruksen leviämisen ehkäisytoimet, jotka vaikuttavat vahvasti alueen yrityksiin.

Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on kuitenkin edelleen manner-Suomen alhaisin (11,9 %). Koko maassa vastaava osuus on 16,5 prosenttia.

Lue lisää

Päivitetty: 06.07.2023