Ajankohtaiset

<< Takaisin

null PohjanmaanTE-toimisto kohdentaa palkkatukimäärärahoja nuorten työllistämiseen.

Keväällä alueemme oppilaitoksista valmistuu ammattiin satoja nuoria osaajia. PohjanmaanTE-toimisto kohdentaa palkkatukimäärärahoja erityisesti nuorten työllistämiseen. TE-toimisto voi myöntää ns. Sanssi-tukea työnantajalle, joka palkkaa alle 30-vuotiaan nuoren, joka on valmistunut ammattiin vuonna 2015 tai 2016.

Kyse voi olla vakinaisesta tai määräaikaisesta työsuhteesta, kokopäivä- tai osa-aikatyöstä. Kesä- ja sesonkityöhön tukea myönnetään, jos kyse on nuoren oman alan työstä tai jos työ tarjoaa jatkomahdollisuuksia nuoren omalle alalle. Tukea voidaan myöntää 30 % palkkakustannuksista kuuden kuukauden ajan. Tukea pitää hakea hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkua. Kätevimmin se hoituu Oma asiointi -palvelun kautta (linkki ylhäällä oikealla).

Palkkatuki on TE-toimiston harkinnanvarainen tuki työnantajalle työntekijän palkkauskustannuksiin. Se perustuu aina työttömän työnhakijan tarpeisiin. Lisäksi TE-toimisto kiinnittää erityistä huomiota vaikuttavuuteen ja siihen, miten palkkatuella autetaan asiakasta eteenpäin kohti pysyvää työllistymistä.

Lisää tietoa palkkatuesta >>

Päivitetty: 06.07.2023