Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Vuorotteluvapaan sijaisuus on mahdollisuus!

Työnhakija, muistathan töitä hakiessasi kertoa työnantajalle myös siitä, että olet käytettävissä vuorotteluvapaan sijaisena?  

Vuorotteluvapaan ehtoihin on tullut muutoksia, jotka edistävät alle 25-vuotiaiden, yli 55-vuotiaiden sekä yli kolme kuukautta työttömänä olleiden mahdollisuuksia päästä vuorotteluvapaan sijaisiksi. Muutosten toivotaankin avaavan uusia mahdollisuuksia löytää töitä.

Työnhakijan kannattaa olla aktiivinen ja kertoa olevansa käytettävissä vuorotteluvapaan sijaisena. Asiasta kannattaa mainita esimerkiksi avoimissa työhakemuksissa (mm. CV-netissä). Työnhakija voi hyödyntää myös omia verkostojaan kertomalla esimerkiksi tuttavilleen ja aiemmille työnantajilleen olevansa kiinnostunut vuorotteluvapaan sijaisuuksista.

 

Vuorotteluvapaa uudistui 1.9.2014

  • Työnantaja ja työntekijä sopivat yhteisesti työntekijän vuorotteluvapaasta. Vapaalle jäävän työntekijän tilalle täytyy palkata työtön työnhakija, mutta työtehtävien ei välttämättä tarvitse olla samoja.
  • Vuorotteluvapaa kestää 100–360 päivää.
  • Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias tai alle 30-vuotias äskettäin ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittanut tai henkilö, joka on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 päivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana. 

Lue lisää vuorotteluvapaasta: te-palvelut.fi > Työnhakijalle > Vuorotteluvapaa

Päivitetty: 06.07.2023