Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys vuoden takaisella tasolla - avoimia työpaikkoja tarjolla edellisvuotta enemmän

Työttömyys on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen korkealla tasolla, mutta työllisyystilanteen parantuminen näkyy mm. avointen työpaikkojen määrän lisääntymisenä sekä lomautusten vähentymisenä vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Maaliskuussa käynnistyneiden työllisyyden kuntakokeilujen odotetaan osaltaan tukevan työllistämistoimien tehostamista Oulun kaupunkiseudulla sekä Raahen ja Ylivieskan seuduilla.

Maaliskuun lopussa oli työttömiä työnhakijoita Pohjois-Pohjanmaalla 23 700 (ml. lomautetut) eli työttömiä oli 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 3 600, mikä on noin 1 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta) oli Pohjois-Pohjanmaalla 12,7 %, mikä on samaa tasoa kuin maassa keskimäärin (12,6 %). Työttömien työnhakijoiden määrä oli vähentynyt noin puolessa Pohjois-Pohjanmaan kunnista, suhteellisesti eniten Pyhännällä, Kärsämäellä ja Ylivieskassa. Maakunnan kunnista alhaisin työttömyysaste oli Limingassa (8,4 %) ja korkein Vaalassa (17,1 %). Oulussa työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa saman verran kuin vuosi sitten eli 13 900 ja työttömyysaste oli 13,9 %.

Elinkeinoelämän elpyminen näkyy maakunnassa mm. työvoiman kysynnän lisääntymisenä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin maaliskuun aikana TE-toimistoon 6 000, mikä on 2 000 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan TE-toimistossa oli maaliskuun aikana avoinna 12 000 työpaikkaa eli 2 000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Uusia työpaikkoja oli eniten rakennus-, hoito-, myynti-, siivous- ja ravintola-alojen työntekijöille.

Nuorten työttömyys on maakunnassa alentunut hieman vuoden aikana, kun taas pitkäaikaistyöttömyys (yli vuoden yhtäjaksoinen työttömyys) on lisääntynyt. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun lopussa 3 700, mikä on 200 vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä oli maaliskuun lopussa 7 100; heistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 2 700. Viime vuoden maaliskuusta pitkäaikaistyöttömien määrä oli noussut 2 400:lla. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 700 eli noin 600 enemmän kuin viime vuonna. Myös vammaisten/pitkäaikaissairaiden työttömien työnhakijoiden määrä (2 600) oli noussut liki 200:lla vuoden takaisesta.

Aktivointiasteeseen laskettavissa TE-hallinnon palveluissa oli maaliskuun lopussa 7 500 henkilöä, mikä on 600 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Palveluihin osallistujista lähes puolet oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttö-myysetuudella opiskeli 2 100 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 550 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 1 650 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 500. Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisina sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa oli yhteensä 700 osallistujaa. Työvoimakoulutuksessa olevien määrä kasvoi 300:lla ja myös työllistettyjen sekä vuorotteluvapaa-sijaisena olevien määrä kasvoi hieman vuoden takaisesta.

Lisätietoa:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023