Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työvoimalle kysyntää vuoden takaista enemmän - kuntakokeilut mukaan työllistämisen tueksi

Työttömyys on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen korkealla tasolla. Keväällä 2020 alkaneen koronakriisin vaikutukset näkyvät edelleen mm. kokoaikaisesti lomautettujen suurena määränä. Viime kesästä lähtien lomautusten määrä on kuitenkin vähentynyt. Helmikuun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla oli 23 800 työtöntä työnhakijaa (ml. lomautetut) eli työttömiä oli 4 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 3 300, mikä on noin 1 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysaste (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta) oli Pohjois-Pohjanmaalla 12,7 %, mikä on samaa tasoa kuin maassa keskimäärin (12,4 %). Työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut vuoden takaisesta Pyhäntää lukuun ottamatta kaikissa muissa kunnissa. Maakunnan kunnista alhaisin työttömyysaste oli Pyhännällä (8,9 %) ja korkein Vaalassa (17,3 %). Oulussa työttömiä työnhakijoita oli 13 800 ja työttömyysaste oli 13,9 %.

Työvoiman tarve on maakunnassa noussut vuoden takaisesta. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon 5 400, mikä on 400 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan TE-toimistossa oli helmikuun aikana avoinna 11 400 työpaikkaa eli 400 enemmän kuin edellisvuoden helmikuussa. Uusia työpaikkoja oli eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (esim. myyjille ja lähihoitajille) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (esim. telineasentajille, hitsaajille, sähköasentajille ja kirvesmiehille).

Pitkäaikaistyöttömyyden (yli vuoden yhtäjaksoinen työttömyys) suunta on maakunnassa ollut nouseva jo edellisen vuoden aikana. Helmikuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 6 800, mikä on 2 300 enemmän kuin vuosi sitten. Myös nuorten sekä yli 50-vuotiaiden työttömyys on noussut vuoden aikana. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 3 700 ja heistä alle 20-vuotiaita oli 800. Nuorten työttömien määrä on reilu 500 suurempi kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 800, mikä on 1 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Aktivointiasteeseen laskettavissa TE-hallinnon palveluissa oli helmikuun lopussa 7 400 osallistujaa. Heistä puolet eli 3 700 oli koulutuksessa; omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 2 200 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 500 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä 1 500 henkilöä ja saman verran osallistujia oli myös kuntouttavassa työtoiminnassa. Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisina sekä valmennuksissa oli yhteensä 600 osallistujaa.

Työttömyyden tason odotetaan vähitellen laskevan kaikissa seurantaryhmissä, mutta muutos ei ole pikainen. Työllistämistoimien tehostamisen tukena käynnistyivät maaliskuun alussa työllisyyden kuntakokeilut, jotka päättyvät 30.6.2023. Pohjois-Pohjanmaalla kokeilu toteutetaan kolmella alueella: Oulun kaupunkiseudulla sekä Raahen ja Ylivieskan seuduilla. Kokeiluihin ohjataan kokeilualueilla ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa kokeilualueiden TE-toimistoissa. Kohderyhmän asiakkaat on siirretty TE-toimiston asiakkuudesta kuntien vastuulle maaliskuun
alkupuolella. Oulun kaupunkiseudulla kokeiluun siirtyneitä asiakkaita on noin 15 200, Raahen seudulla 1 650 ja Ylivieskan seudulla 1 460 asiakasta.

Lisätietoa:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727

yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227

asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116

suunnittelija Pirjo Hyrkäs (tilastot), 0295 038 061

s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
​​​​​​​johtaja Maire Mäki, 0295 056 800
​​​​​​​
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
​​​​​​​palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801

​​​​​​​palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713

​​​​​​​s-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023