null Satakunnan ammattibarometri 1/2016 - hoitoalalle kaivataan osaajia

Satakunnan vuoden ensimmäinen ammattibarometri (21.3.2016) jatkaa siitä mihin parin edellisen vuoden aikana on päästy. Terveydenhuoltoala porskuttaa kärjessä ja epätoivoisesti huutaa, monellakin eri sektorilla, ammattitaitoista ja osaavaa työvoimaa. Sosiaalialan erityisosaajat ja erityisopettajat ovat myös ammatteja missä tekijöitä ei tahdo löytyä. Viime vuoden piikki tilastoissa maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden kohdalla tuo eteen myös sen tosiasian, että varsinkin tulkit ovat henkilöitä joita tällä hetkellä pitäisi olla paljon enemmän. Teollisuuden ja rakennusalan puolella työnjohtajat on ammattiryhmänä muodostunut haasteelliseksi. Substanssiosaamisen lisäksi tämän päivän työelämässä työnjohtaja tarvitsee paljon muitakin avuja (tietotekniikka-/vuorovaikutus- ja alaistaitoja) ja näitä moniosaajia on haasteellista löytää.

Moni ammatti tosin menee tasapainoisessa tilanteessa. Paikkoja on ja ammattitaitoisia tekijöitä löytyy.

Digitalisaation eteneminen ja sähköisen asioinnin yleistyminen tekevät monessa työpaikassa sen, että ihmisen työpanosta ei välttämättä enää niin paljon tarvita. Pankki-, vakuutus-, matkatoimisto- ja normaalit toimistotyöt ovat näistä esimerkkejä. Maailmantalouden epävakaa tila ja öljyn alhainen hinta osaltaan vaikeuttavat investointeja ja siitä syystä moni toimiala Suomessakin on haasteellisessa tilanteessa. Monet metallin ammatit kuten hitsaajat, levysepät ja koneistajat ovat tällä hetkellä, ikävä kyllä, hyvin edustettuina TE -toimiston hakijakunnassa.     

Juri Raikkerus, muutosturva-asiantuntija
Satakunnan TE-toimisto

Ammattibarometri kertoo TE-toimistojen arvion keskeisten työelämän ammattien lyhyen aikajänteen kehitysnäkymistä ja työvoiman saatavuusnäkymistä. Lisätietoja ja linkit ammattibarometreihin löytyvät nettisivujemme Yhteistyökumppaneille -osiosta.

Päivitetty: 06.07.2023