Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Pohjois-Savossa pulaa työntekijöistä (Ammattibarometri 2/2021)

Pohjois-Savon TE-toimisto tuottaa ammattibarometrin yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa arvioimalla 217 ammatin työvoimatarpeen. Pohjois-Savon alueella tarve osaavista työntekijöistä on kasvanut lähes puolella keväästä 2021 kaikkien seutukuntien alueilla ja työvoimapulaa koetaan useilla toimialoilla. Työnantajat hakevat moniosaajia, ja itsenäiseen työhön kykeneviä niin sanotusti valmiita työntekijöitä. Toimialoista terveydenhuolto ja sosiaaliala nousevat erityisesti esille jatkuvana työntekijätarpeena. Tilanne ylitarjonta-ammateissa Pohjois-Savossa on pysynyt samana tai vähentynyt. Kaikilla seutukunnilla oli tunnistettavissa samojen toimialojen työvoimantarpeita.

 

Työvoiman saatavuuteen vaikuttavat moninaiset asiat ja yksi olennainen on työnantajamielikuva, jonka merkitys nousee onnistuneissa rekrytoinneissa. Työnantajan mielikuvaan vaikuttavat muun muassa henkilöstöjohtaminen ja palkkaus. Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä siirtyessään työelämään. Nuorilla on tunnistettavissa erilaiset arvot työtä ja työelämää kohtaan. Haasteena on koulutusten vastaaminen entistä nopeammin työelämän tarpeisiin. Koulutusten sisältömuutoksiin pitäisi pystyä vaikuttamaan entistä vahvemmin, näin koulutukset vastaisivat paremmin työelämän muutoksiin ja vaatimuksiin.

Kuopion seutu

Kuopion seudulla toimialoista nousevat esille vahvasti terveydenhuolto ja sosiaaliala. Työvoimantarvetta on kotipalvelutyöntekijöistä, kotiapulaisista sekä toimisto- ja laitossiivoojista. Erityisesti pulaa on lähihoitajista, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista sekä hammas- yleis- ja erikoislääkäreistä. Töitä on tarjolla myyntiedustajille sekä puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjille. Teollisuuden toimialan puolella on työntekijätarve elintarvike – ja metalliteollisuuden prosessityöntekijöistä ja teollisuuden työnjohtajista. Yleinen huomio teollisuudessa on moniosaajien tarve ja se ei näy pelkästään suurissa vaan kaiken kokoisissa yrityksissä. Ylitarjontaa on yleissihteereistä ja vaatetusalan työntekijöistä muun muassa tuote- ja vaatesuunnittelijoista, vaattureista ja pukuompelijoista.

 

Ylä-Savon seutu

Ylä-Savossa on pulaa sosiaali- ja terveydenhoitoalalla lähihoitajista, sairaanhoitajista, terveydenhoitajista, sosiaalialan ohjaajista, neuvojista ja erityisasiantuntijoista. Lisäksi tarve on toimisto- ja laitossiivoojista. Teollisuuden toimialalla on havaittavissa vilkastumista ja työntekijöistä on pulaa. Tarve on hitsaajista, kaasuleikkaajista, moottoriajoneuvojen asentajista ja korjaajista, konepaja- ja metallikokoonpanijoista sekä puu- ja sahatavaran prosessityöntekijöistä. Ylä-Savossa on vähän ylitarjontaa, lähinnä yleissihteereistä, myyjistä, metsureista ja metsätyöntekijöistä.

 

Varkauden seutu

Varkauden seudulla työvoiman saatavuus ja kohtaanto-ongelmia on lähes joka toimialalla. Isoin tarve on edelleen lähihoitajista. Työmahdollisuuksia on tarjolla myyntiedustajille, kotipalveluttoiminnan työntekijöille sekä laitos- ja toimistosiivoojille. Teollisuuden alalla on pulaa hitsaajista, koneistajista, kokoonpanijoista, insinööreistä, automaatio osaajista, tuotanto ja kunnossapidon työnjohtajista, 3 D suunnittelijoista sekä sähkö- ja lvi-suunnittelijoista. Vastaavasti ylitarjontaa on paperimassan, paperin, ja kartongin valmistusprosessityöntekijöistä sekä yleissihteereistä, toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöistä.

Mikä ammattibarometri on

Puolivuosittain julkaistavissa ammattibarometrikatsauksessa punnitaan työvoiman kysyntää ja tarjontaa sekä näiden välistä tasapainoa. Arviot koskevat lähitulevaisuutta eli noin puolen vuoden ajanjaksoa arviointihetkestä eteenpäin. Joidenkin ammattien kohdalla tilanteet saattavat muuttua nopeastikin. 

 

Lisätietoja

Pohjois-Savon TE-toimisto, johtava asiantuntija Pirjo Nissilä, pirjo.nissila@te-toimisto.fi 0295 043 645

 

Uppdaterad: 06.07.2023