Aktuellt

null Työttömien terveyspalvelut verkostotyönä Etelä-Savossa-seminaari

Työttömien terveyspalvelut verkostotyönä Etelä-Savossa -seminaari

Etelä-Savossa on tehty jo usean vuoden ajan verkostotyötä eri toimijoiden kesken työttömien terveyspalvelujen tuottamisessa. Tätä yhteistyötä on viime vuosina tiivistetty. –Terveydenhuoltolain mukaan Etelä-Savon TE-toimiston rooli on työttömän työ- ja toimintakyvyn arvioinnin koordinointi ja kuntien vastuulla on työttömien terveydenhuollon järjestäminen. Tavoitteena on, että terveyspalveluja tarvitsevat henkilöasiakkaat saisivat yhdenmukaiset ja oikea-aikaiset palvelut riippumatta asuinkunnastaan, painottaa Maria Laukkanen Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

Oikea-aikaisesti tarjottavat työttömien terveyspalvelut voivat osaltaan lyhentää työttömyysjaksoja, koska asiakkaat pääsevät heille sopivan palvelun ja etuuden piiriin. Oikea-aikaisilla terveyspalveluilla on mahdollisuus pienentää myös kuntien maksuosuutta kunnan osarahoittamasta työmarkkinatuesta. Työttömien terveyspalveluja tuottavat Etelä-Savossa Essote, Sosteri, kuntien terveyspalvelut sekä ostopalvelut.

Työttömän työ- ja toimintakyvyn arviointia on kehitetty jo aiemminkin muun muassa järjestämällä toimijoiden yhteistyökokouksia, joissa on jaettu hyviä käytänteitä, yhtenäistetty toimintatapoja ja selkeytetty rooleja. Ratkaisevaa yhteistyön kehittymisessä on ollut TYP:n terveydenhoitajien välinen yhteistyö ja työttömien terveystarkastusten tekijöiden vuotuiset tapaamiset. Yhteistyön tuloksena on syntynyt muun muassa yhteinen lähete/palaute työttömien terveystarkastukseen.

Terveyspalvelujen tuottamisessa työttömille on ollut ajoittaista vaihtelua. Tilanne on parantunut ja tasoittunut yhteistyön kehittämisen aikana, mutta edelleen työtön saattaa joutua odottamaan palveluun pääsyä kahdesta viikosta jopa vuoteen. Muun muassa koronasta aiheutunut työ ja henkilöstövaihdokset ovat ohittaneet työttömien terveystarkastuksen tekemisen. Terveystarkastukset ovat tärkeässä roolissa, sillä kaikille tulee taata työkykyä ja osallisuutta työmarkkinoilla myös tulevaisuudessa.

Työttömien terveydenhuollon toimijoiden välisen yhteistyön kehittämisessä merkittävässä roolissa on verkostoyhteistyö, jota koordinoi TYP-johtaja Helena Räisänen ja hankekoordinaattori Maria Laukkanen. Nyt koordinoijat ovat kutsuneet kuntapäättäjiä ja terveydenhuollon toimijoita kuulemaan ja keskustelemaan Työttömien terveyspalvelut verkostotyönä Etelä-Savossa-seminaariin tiistaina 31.8.2021 klo 14–16. Seminaari järjestetään Teamsin välityksellä ja sen tarkoituksena on selkeyttää työttömien terveyspalvelujen merkitystä. Seminaarin jälkeen keskustelu jatkuu Etelä-Savon maakuntaliiton kunnallisasioiden työryhmässä.

 

Ohjelma

 

 

Klo 14:00 Aloitussanat

Etelä-Savon maakuntaliitto, Pentti Mäkinen, maakuntajohtaja

Klo 14:05 Puheenvuorot

kunta - Minna Laurio, Enonkosken kunnanjohtaja

lääkäri - Timo Aalto, Lääket. Tohtori, Fysiatrian erikoislääkäri, dosentti, kuntoutuksen erityispätevyys, työterveyslääkäri

Savonlinnan malli – Sosteri, Veikko Karvanen, perusterveydenhuollon johtava lääkäri ja Savonlinnan kaupunki & Sosteri, Kirsti Ahokas, terveydenhoitaja

Klo 15:35 Miksi on tärkeää turvata työttömien terveyspalvelut?

Etelä-Savon TE-toimisto, Jussi Lamberg, Kasvo-pilotin työkoordinaattori ja Mirja Hirvonen, työkykykoordinaattori 

Klo 15:50 Yhteenveto

Etelä-Savon TE-toimisto, Hanna Makkula, johtaja

 

 

Puheenvuoroihin on varattu aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Toivomme keskustelevaa tilaisuutta.

 

Ilmoittautuminen

Pyydä linkki koordinoijilta. Yhteystiedot tiedotteen lopussa.

 

Tervetuloa!

Koordinoijat:

Helena Räisänen                                    

TYP johtaja                                             

Etelä-Savon Maakuntaliitto                     

helena.raisanen@esavo.fi                           

Puh. 040 6202129      

                            

Maria Laukkanen

Hankekoordinaattori

Etelä-Savon ELY-keskus

maria.laukkanen@ely-keskus.fi

Puh. 0295 024 139

Uppdaterad: 06.07.2023