Koko maan ajankohtaiset

null Tamperelaiset yrittäjät valtakunnallisessa Yritys-Suomi-kampanjassa

Julkiset yrityspalvelut yhteen kokoava Yritys-Suomi käynnisti lokakuussa Innosta menestykseen -kampanjan, joka näkyy parhaillaan valtakunnallisesti televisiossa, radiossa, verkossa ja lehdissä. Kampanjan tavoitteena on lisätä julkisten yrityspalvelujen tunnettuutta sekä rohkaista suomalaisia yritysten perustamiseen, kehittämiseen ja kansainvälistämiseen. Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalvelut ovat osa Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta.

 

Innosta menestykseen -kampanjan kasvoina ja sanansaattajina toimii kahdeksan eri puolella Suomea toimivaa yrittäjää, jotka ovat saaneet apua yritystoimintansa perustamiseen ja kehittämiseen Yritys-Suomelta. Yksi heistä on Tampereelta lähtöisin oleva Kraa Kraa Eyewar, joka suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia, suomalaisesta puusta valmistettuja silmälasinkehyksiä. Upeat design-kehykset ovat herättäneet huomiota jo ulkomaita myöten.

 

– Yritys-Suomi suo yrittäjille kullanarvoisen avun. On hieno asia, että pirstaloitunut tieto löytyy nyt yhdestä paikasta ja apua voi tarvittaessa kysyä myös henkilökohtaisesti, kertoo Kraa Kraan toinen perustaja Laura Lehtinen omien kokemustensa pohjalta.

 

Yrittäjyys kiinnostaa Pirkanmaalla

 

Pirkanmaalla TE-toimiston yrityspalveluissa työskentelee 35 asiantuntijaa, jotka tarjoavat palveluita koko alueelle. Seudullinen kumppani tuntee alueensa työllisyystilanteen ja markkinat hyvin. "Kun yrittäjä tai yrittäjäksi aikova haluaa olla yhteydessä oman alueensa asiantuntijaan, löytyy apu läheltä", kertoo Virroilla työskentelevä TE-toimiston yrityspalveluiden asiantuntija Päivi Tulijoki.

 

TE-toimisto järjestää muun muassa yrittäjäinfoja ja tapahtumia yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä neuvoo yritysten perustamiseen ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä.  Suosituin palvelumuoto on alkavan yrittäjän neuvonta.

"Nuoria yrittäjyys kiinnostaa erityisen paljon. Se tuli todistettua, kun järjestimme lokakuussa Tampereella TLP-projektin (ESR) kanssa alle 30-vuotiaille suunnatun Yrittäjyys-iltapäivän, jonne saapui yli 80 nuorta", iloitsee palveluesimies Irene Impiö Pirkanmaan TE-toimistosta.

Yrittäjälle apua laajasta Yritys-Suomi-verkostosta

 

Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalvelut ovat osa Yritys-Suomi –palvelukokonaisuutta. Yritys-Suomen tavoitteena on yhdistää yrittäjän arjessaan tarvitsemat tiedot, yritystoiminnan julkiset palvelut sekä sähköinen asiointi (yrityssuomi.fi) saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi.

 

Seudullisia yrityspalveluja tarjoavat Yritys-Suomi Etelä-Pirkanmaa, Yritys-Suomi Kaakkois-Pirkanmaa, Yritys-Suomi Kyrösjärvi, Yritys-Suomi Parkano Kihniö, Yritys-Suomi Sastamalan seutu, Yritys-Suomi Tampereen kaupunkiseutu sekä Yritys-Suomi Ylä-Pirkanmaa.

 

Valtakunnalliseen Yritys-Suomi-verkostoon kuuluvat mm. Finnvera, Finpro, Patentti- ja rekisterihallitus, Suomen Teollisuussijoitus, Tekes, ELY-keskukset ja TE-toimistot, Tulli, Verohallinto sekä seudulliset yrityspalvelutoimijat kaikkialla Suomessa. Palvelua koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Lisätietoja:
Regina Saari, palvelujohtaja, puh. 0295 045 505
Irene Impiö, palveluesimies, puh. 0295 045 775

www.yrityssuomi.fi

http://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa/tyonantajalle

Katso myös yrittäjille suunnatut tapahtumat seudullasi: http://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa

 

 

Uppdaterad: 18.08.2023