Uudet kasvot - hankkeen palvelut

Palvelu alkaa 1.12.2022.

Uudet kasvot - hanke tuottaa yhdessä Etelä-Savon TE-toimiston kanssa seuraavat valmennukset:

 

Työnhaun digivalmennus

Osallistumalla tähän maksuttomaan työnhaun digivalmennukseen, saat valmiudet toimia TE-palveluiden verkkoasiointipalveluissa.

Sisältö:

Valmennuksessa saat henkilökohtaista tukea ja opastusta tietotekniikan sekä älylaitteiden käytöstä verkkoasiointiin ja työmahdollisuuksien hakemiseen.

Valmennuksessa saat opastusta ja tukea esimerkiksi TE-palveluiden Oma asiointi -palvelun ja Työmarkkinatori.fi -verkkosivun käytössä. Laitteiden käyttöä harjoitellaan sillä laitteella, joka sinulla on käytettävissä ja, jolla asioisit jatkossa itsenäisesti. Jos käytät asiointiin älypuhelinta tai tablettia, ota se mukaan valmennukseen. Tietokoneen valmennuksen ajaksi saat valmennuksen järjestäjältä.

Kesto:

Valmennus on yhden tunnin pituinen tapaaminen.

Kohderyhmä:

Etelä-Savon TE-toimiston työnhakija-asiakkaille, joiden kotikunta on Pieksämäki tai Rantasalmi. Palvelusta sovitaan yhdessä TE-toimiston kanssa.

Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti sinulle, jolla on valmius asioida verkossa. Eli omistat jonkin asiointiin vaadittavan laitteen kuten tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin. Tai jos olet valmis käyttämään esimerkiksi kirjaston tietokoneita tai pystyt tarvittaessa käyttämään esimerkiksi läheisen tai tuttavan laitetta.
Lisäksi verkkoasiointipalveluiden käyttöön vaaditaan verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai varmennekortti.

Palvelun tuottajataho:

Uudet Kasvot -hanke yhteistyössä Etelä-Savon TE-toimiston kanssa.

Palveluun ilmoittautuminen:

Voit hakeutua valmennukseen ottamalla yhteyttä Etelä-Savon TE-toimistossa vastuuvirkailijaasi. Vastuuvirkailijaasi saat yhteyden puhelimella sekä jättämällä yhteydenottopyynnön Oma asioinnissa tai puhelinpalvelussa. Vastuuvirkailija ohjaa sinut valmennukseen.

 

Työnhaun yksilövalmennus

Osallistumalla tähän työnhaun yksilövalmennukseen pystyt hakemaan itsenäisesti töitä.

Sisältö:

Valmennuksen tarkoituksena on antaa ohjausta ja neuvontaa, joilla sinua tuetaan itsenäisessä työnhaussa.

Saat ohjausta:

  • Työpaikkojen ja työnantajien kartoittamisessa
  • Työnhaun asiakirjojen laatimisessa
  • Työhaastatteluun valmistautumisessa

Valmennuksessa kartoitetaan yhdessä avoimia työpaikkoja ja sinua kiinnostavia työnantajia sekä työstetään työnhaun asiakirjoja. Tukea voit saada myös työnhakuprofiilin luomiseen Työmarkkinatori.fi -verkkosivulle.

Kesto:

Valmennus on yhden - puolentoista tunnin pituinen tapaaminen.

Kohderyhmä:

Etelä-Savon TE-toimiston työnhakija-asiakkaille, joiden kotikunta on Pieksämäki tai Rantasalmi. Palvelusta sovitaan yhdessä TE-toimiston kanssa.

Palvelun tuottajataho:

Uudet Kasvot -hanke yhteistyössä Etelä-Savon TE-toimiston kanssa.

Palveluun ilmoittautuminen:

Voit hakeutua valmennukseen ottamalla yhteyttä Etelä-Savon TE-toimistossa vastuuvirkailijaasi. Vastuuvirkailijaasi saat yhteyden puhelimella sekä jättämällä yhteydenottopyynnön Oma asioinnissa tai puhelinpalvelussa. Vastuuvirkailija ohjaa sinut valmennukseen.

 

Yhteyshenkilö kumpaankin palveluun:

Tiia Eskelinen, työnhaunkoordinaattori, Uudet kasvot -hanke (ESR 2021-2023), tiia.eskelinen@te-toimisto.fi, p. 029 504 4085

 

Euroopan unioni. Euroopan sosiaalirahasto.

Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus.

Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020.

Päivitetty 22.11.2022.

 

 

Uppdaterad: 02.01.2023