Aktuellt

null Hämeen TE-toimiston Hämeenlinnan toimipaikka muuttaa

Hämeen TE-toimiston Hämeenlinnan toimipaikan palvelut siirtyvät Asemanrantaan avattuun Pööliin upouusiin tiloihin. Tila sijaitsee osoitteessa Vanainkatu 1. Samassa rakennuksessa toimii myös pysäköintilaitos. Hyväntuulisen Pööli-nimen keksivät Asemanrannan Pilke tiedepäiväkoti Planeetan lapset.

Saaristenkadun tilat suljetaan 14.12.2020 ja uusissa tiloissa Pöölissä avataan aulapalvelut 21.12.2020. Valitettavasti vallitsevan koronatilanteen takia emme pysty henkilökohtaisia pidempikestoisia tapaamisia asiakkaiden ja virkailijoiden välillä edelleenkään järjestämään. Aulapalvelut ovat nyt lähinnä asiakirjojen vastaanottamista ja pikaisia neuvontatilanteita varten. Tällä hetkellä mennään siis vahvasti sähköisten palveluiden ja puhelinpalveluiden varassa. 

14.-20.12.2020 aikana asiakirjoja voi jättää toimipaikkojen postilaatikkoon.

Pöölin uusissa tiloissa tullaan toimimaan yhdessä Hämeenlinnan seudun kuntakokeilun kanssa. Yhteistyökuvioita on hiottu jo kuntoon ja asiakkaan näkökulmasta on hyvä, että asiointipaikka sekä valtion, että kuntien työllisyyspalveluille on sama. Tilat on suunniteltu joustaviksi yhteistiloiksi ja ne antavat mahdollisuuden niin kahdenkeskisiin tapaamisiin kuin suurempiinkin palavereihin.

Tervetuloa Pööliin!

Hämeenlinnan toimipaikka muuttaa Vanainkatu 1 21.12.2020

Uppdaterad: 06.07.2023