Aktuellt

null Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021. Hämeessä kaksi kokeilua

Työllisyyden kuntakokeilut toteutetaan 1.3.2021-30.6.2023. Hämeessä käynnistyy kaksi kokeilua. Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilussa ovat mukana Lahti, Hollola, Asikkala, Kärkölä ja Orimattila. Kanta-Hämeen puolella kokeiluun osallistuvat Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula.

Kuntakokeiluihin ohjataan kokeilualueilla ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kuntakokeiluun kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttöminä tai työvoimapalveluissa kokeilukuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa.

Kuntakokeilun asiakkaat asioivat kotikaupunkinsa tai -kuntansa työllisyyspalveluiden toimipaikoissa. Työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet pysyvät ennallaan ja sähköiset palvelut ja puhelinpalvelut ovat käytettävissä kuten ennenkin. Myös aiemminkin käytettävissä olleet julkisen työvoimapalvelulain mukaiset palvelut ovat edelleen asiakkaiden käytössä ja tämän lisäksi kunnat ja kaupungit tarjoavat omia lisäpalveluitaan asiakkailleen.

Työllisyyden kuntakokeilujen tavoitteena on saada tietoa siitä, parantaako kuntapohjainen palvelujen järjestäminen työllisyyden edistämisen vaikuttavuutta ja työllisyysastetta. Tavoitteiden toteutumista seurataan kokeilun aikana alueilla ja valtakunnallisesti. Kokeilun vaikutuksia arvioidaan kokeilun jälkeen valtioneuvoston tutkimus- ja selvityshankkeena. 

Asiakkaita tiedotetaan siirrosta sekä Oma asioinnissa että henkilökohtaisella kirjeellä.
 

Lue aiheesta valtakunnalliselta te-palvelut.fi-sivustolta.

Uppdaterad: 06.07.2023