Aktuellt

null Työllisyyspoliittisten avutusten haku vuodelle 2021 on nyt avattu

Hämeen TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2021 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa konkreettisesti työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia, ammatillista osaamista sekä työllistymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille. Hanketyössä tulee myös tarjota yksilöllisesti räätälöityjä ratkaisuja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmiin.

Vuoden 2021 rahoitettavilta hankkeilta edellytetään vahvoja yhteistyövalmiuksia TE-toimiston, yritysten, oppilaitosten ja kuntien kanssa. Kunnat toimivat useimmissa hankkeissa osarahoittajina. Hämeen TE-toimisto arvioi hankkeille avustusta myöntäessään erityisesti hankkeen tarjoamat mahdollisuudet rakennetyöttömille, nuorille ja osatyökykyisille. Rahoituspäätöstä tehtäessä arvioidaan hankehallinnoijan taloudellisten resurssien ja henkilöstön valmiuksien lisäksi hankkeen tarjoamien palvelujen soveltuvuus hallitusohjelman mukaisiin työvoimapoliittisiin tavoitteisiin.

Rahoitettaville hankkeille asetetaan hankekohtaiset määrälliset ja laadulliset tulostavoitteet, joita rahoittaja seuraa yhdessä hankkeen ohjausryhmän kanssa.

Avustus ei ole yleisavustus yhteisön toimintaan, eikä hanke voi harjoittaa elinkeinotoimintaa tai tarjota kuntouttavan työtoiminnan palveluita. Pelkkiä kehittämishankkeita tai vain asiakkaiden elämänhallintaa tukevia hankkeita ei voida avustaa.

Avustuksen saajana voi olla yhdistys, säätiö, kunta, kuntayhtymä tai sosiaalinen yritys. Poikkeuksena edelliseen, avustusta hanketoimintaan ei kuitenkaan myönnetä sellaiselle kunnalle, joka osallistuu kuntakokeiluun.

Hämeen TE-toimiston alueella avustukset vuodelle 2021 kohdennetaan pääosin jatkohakemuksiin.

Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota alueelliseen kattavuuteen, määrällisiin tavoitteisiin, hankkeen kokoon, riittäviin taloudellisiin toimintaedellytyksiin, kohderyhmälle tarjottavaan ohjaukseen, kehittämissuuntautuneisuuteen, innovatiivisuuteen, yritysyhteistyöhön sekä työmarkkinoiden tuntemiseen.

 

Verkostoyhteistyötä tehdään yrittäjäyhdistysten, kuntien, oppilaitosten, III sektorin ja työpajojen kanssa.

Hankehenkilöstöltä edellytetään riittävää osaamista työnhakijoiden ohjauksessa ja tukemisessa.

Hakemus työllisyyspoliittisesta avustuksesta TEM308 (Suomi.fi)

Liitteenä toimitetaan:

  • (väliraportti, toimintaa jatkavat hankkeet) ja suunnitelma vuodelle 2021
  • asiakasseurantatiedot (käynnissä olevat hankkeet)
  • palkkakustannukset eriteltyinä henkilöittäin
  • mahdolliset muut asiantuntijakustannukset
  • todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus, joka ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi (ei koske kuntaa ja kuntayhtymää),
  • yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot ja yhdistyksen säännöt;
  • säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot

Hämeen TE-toimisto pyytää toimittamaan vuotta 2021 koskevat hakemukset työllisyyspoliittisesta avustuksesta 27.11.2020 klo 16.15 mennessä, sähköpostilla kirjaamo.hame@te-toimisto.fi.

Rahoittaja käy tarvittaessa tarkentavia neuvotteluja hakijoiden kanssa. Rahoituspäätökset tehdään vuoden 2020 loppuun mennessä ellei muuta sovita.

Lisätietoja antaa Kirsi Pasuri 0295041695 tai kirsi.pasuri@te-toimisto.fi

Uppdaterad: 06.07.2023