Aktuellt

null Onnistuneita ja yhteensopivia pareja

Kuvan taustalla satama ja päällä logistiikan ja toimitusketjun vaiheita kuvaavia symboleita.
 

– Yleensä tarvitaan joku, joka yhdistää palasia keskenään, sanoo asiakkuuspäällikkö Johanna Koivulampi-Howard kuvatessaan kansainvälisten osaajien työllistymistä suomalaisiin yrityksiin.

Tampereen ammattikorkeakoulun International Business ja Logistics -työvoimakoulutus on löytänyt yrityksistä ja kansainvälisistä osaajista täydellisesti yhteensopivia pareja jo vuosien ajan. Kymmenet maahanmuuttajataustaiset henkilöt ovat päässeet sen avulla suomalaisen työuran alkuun. Koulutukset ovat Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoittamia ja Pirkanmaan TE-toimiston toteuttamia.

– Tämä on ensimmäinen englanninkielinen maahanmuuttajille suunnattu työvoimakoulutus Tampereella. Sen kautta työllistyvät henkilöt sijoittuvat asiantuntijatehtäviin, Koivulampi-Howard kertoo.

Uusi koulutusryhmä ensi syksyksi on jälleen suunnitteilla. Ryhmään otetaan 15 koulutustaustaltaan ja työkokemukseltaan viennin ja kansainvälisen kaupan tehtäviin soveltuvaa henkilöä. Yleensä he ovat vähintään kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä, joilla on riittävät valmiudet toimia suomalaisessa työelämässä.

– Hakijoita on joka kerta lähes sata, mikä kielii kansainvälisten osaajien isosta reservistä. Heidän motivaationsa on huippua ja lataus korkealla. Joku onkin sanonut kääntäneensä kaikki kivet päästäkseen töihin.

Yrityksissä ei ole aikaa miettiä vaihtoehtoja

Koulutuksen teoriaosuuden kesto on viisi kuukautta, minkä jälkeen opiskelijat työskentelevät kolme kuukautta yrityksissä. Opiskelu sisältää teoriaopintojen lisäksi työelämään tutustumista ja työnhaussa valmentamista. Laskeutumista suomalaiseen itseohjautuvaan yrityskulttuuriin valmistellaan teettämällä kaikille persoonallisuusanalyysi.

– Sen avulla tunnistetaan kullekin sopivimmat työtehtävät ja työssäoppimispaikat. Kaikki eivät pysty toimimaan esimerkiksi start up -yrityksissä, joissa työskennellään itsenäisesti, kaikki tekee kaikkea -tyylillä.

– Työssäoppimisjaksoja valmistellaan siis monin tavoin etukäteen, mikä selittää hyvät ja pitkäkestoiset tulokset. Jakson päätteeksi yleensä kolme neljäsosaa ryhmästä työllistyy yritykseen kokonaan tai osa-aikaisesti.

Koivulampi-Howard kuvaa koulutusta kädenojennukseksi molemmille osapuolille.

– Parhaiten yhteen sopivia pareja syntyy, kun esittelemme yrityksille juuri heille valikoituja opiskelijoita. Yritykset oikein havahtuvat, että näistä voisikin löytyä meille hyvä työntekijä.

Yritysten vähäinen kiinnostus maahanmuuttajien rekrytointiin selittyy usein kiireellä.

– Yrityksissä ei ehditä nykyään kouluttaa maahanmuuttajia ja ottaa heitä osaksi yhteisöä. Myös rekrytointeihin varattu aika on kortilla, joten uusia vaihtoehtoja ei ehditä miettiä vaan valitaan helpon kaavan kautta kantasuomalainen.

– Työntekijälle tehtävään valinta on tietenkin aina uusi alku. On todella hienoa nähdä takaisin työelämään tiensä raivanneen olemus. Ryhti on suoristunut, hän on saanut itsensä takaisin, Johanna Koivulampi-Howard kuvaa.

International Business ja Logistics -koulutukseen voi hakeutua mukaan 1.9. asti TE-palveluiden kautta.

International Business and Logistics -koulutushakuilmoitus

Lisätiedot

Tämä julkaisu on osa Tutustu talenttiin -juttusarjaa, jossa kerrotaan Pirkanmaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston uusista työvoimakoulutuksista, joiden teemana on kansainvälisyys. Voit tutustua tarkemmin maahanmuuttajien rekrytoimiseen Kotona Suomessa -hankkeen selvityksen kautta. Tutustu myös sarjan muihin julkaisuihin ja tässä jutussa esiintyneisiin yhteistyökumppaneihin linkkien kautta.

Selvitys maahanmuuttajien rekrytoimisesta

Uusia keinoja työvoiman saatavuuden parantamiseksi

Demolan malli taipuu työvoimakoulutukseen

Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK

Lisätietoja aiheesta saat seuraavilta yhteyshenkilöiltä

  • Pirkanmaan ELY-keskus, koulutusasiantuntija Urpo Salkoaho, puh. 0295 036 097, urpo.salkoaho@ely-keskus.fi ja
  • Pirkanmaan TE-toimisto, kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntija Noora Luomaranta, puh. 0295 045 741, noora.luomaranta@te-toimisto.fi.

Uppdaterad: 06.07.2023