null Jatkohaku: TYÖLLISYYSPOLIITTISEN AVUSTUKSEN HAKEMINEN vuonna 2023 rahoitettavaan hanketoimintaan

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa on haettavana työllisyyspoliittinen avustus jatkohakuna sellaiselle hankkeelle, joka on jo toiminnassa ja jonka kolmivuotista hankeaikaa on jäljellä. Työllisyyspoliittista avustusta on mahdollisuus hakea ajanjaksolle 01.01.2023-31.08.2023.

Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.

Avustus myönnetään hakemuksen perusteella käytettävissä olevan määrärahan puitteissa.

Rahoitettavalta hankkeelta odotetaan asiakasohjauksen tavoitteellisuutta. Avustushakemuksessaan hakijan tulee mahdollisimman kattavasti kuvata työttömille työnhakijoille tarjoamaansa ratkaisuun tähtäävää palvelua, joka parantaa konkreettisesti työnhakijoiden työllistymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille. Toisin sanoen hakijan tulee hakemuksessaan kuvata niitä käytännön toimia, joita hankeasiakkuuden aikana työnhakijan kanssa tehdään, kun erityisesti tavoitellaan työtä nk. avoimilta työmarkkinoilta yrityksistä. Hankkeen tulee tehdä asiakkaiden työllistymiseen tähtäävää yhteistyötä erityisesti yrityskentän kanssa.

 Vuotta 2023, ajanjaksoa 01.01.2023-31.08.2023 koskevat hakemukset osoitetaan Pohjanmaan TE-toimistolle 15.12.2022 klo 16.15 mennessä. Avustuksen hakulomake, joka täytetään uutena hakemuksena, on saatavilla sekä täytettävissä ja lähetettävissä ainoastaan sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa. Hakulomake sekä hakuohjeet ja tarpeellista tietoa: https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/palvelut -> Palvelut -> Työllisyys -> Työllisyyspoliittinen avustus

Hakuajan päättymisen jälkeen tulleita hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Lisätietoja antaa asiantuntija Laura Järvenpää, sähköposti: laura.jarvenpaa(a)te-toimisto.fi, p. 0295 056109, yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse.

Aiheeseen liittyvä lainsäädäntö löytyy Finlexistä, www.finlex.fi (ajantasainen lainsäädäntö).

Uppdaterad: 18.08.2023