Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Tillbaka

Pohjois-Savon TE-toimisto on myöntänyt työllisyyspoliittisia avustuksia vuodelle 2021

 

Pohjois-Savon TE-toimistossa oli haettavana joulukuussa 2020 työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2021. TE-toimistoon saapui 13:lta eri toimijalta hakemuksia. Työvoimapoliittista avustusta myönnettiin viidelle hankkeelle. Valinnassa kiinnitettiin huomiota mm. hankkeiden alueelliseen kattavuuteen ja vaikuttavuuteen, toimintaideaan, innovatiivisuuteen sekä kohderyhmälle tarjottavaan ohjaukseen ja työllistymistä tukeviin palveluihin sekä työ- ja toimintakyvyn tunnistamiseen. Lisäksi hankkeiden tulee edistää osallistujien digiosaamista.

Työllisyyspoliittista avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, säätiölle, kunnalle tai kuntayhtymälle. Avustuksella edistetään TE-toimiston työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Erityisesti avustus on tarkoitettu heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työmarkkinavalmiuksien ja osaamisen parantamiseen.

Vuoden 2021 uudet työvoimapoliittiset hankkeet Pohjois-Savossa on esitelty lyhyesti alla.

GameOn! – pelaamalla työpolulle -hanke

Avustus myönnettiin Suonenjoen Rivertech ry:n hankkeelle GameOn! – pelaamalla työpolulle. Hankkeen tavoitteena on kehittään pelillistämisen menetelmiä haastavassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työ- ja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Hanke toimii Suonenjoen ja sen lähikuntien alueella. 

Polku Auki -hanke

Avustus myönnettiin ViaDia ry:n Polku Auki hankkeelle. Hankkeen tavoitteena on tukea heikossa työmarkkina-asemassa olevia ihmisiä löytämään oma koulutus- ja työllistymisen polkunsa. Hanke toimii Kuopiossa, Siilinjärvellä, Suonenjoella, Tuusniemellä ja Varkaudessa.

Toimeen -hanke

Avustus myönnettiin Toimi-työvalmennus säätiön Toimeen hankkeelle. Hanke pureutuu työttömyyden pitkittymisen syihin työkyvyn- ja osaamisen kartoituksen avulla, jonka tavoitteena on johtaa työhön tai opintoihin. Hanke toimii Ylä-Savon alueella.

Työkoutsi -hanke

Avustusta myönnettiin Tukeva-säätiölle Työkoutsi hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on vastata siivous- ja puhtaanapito-, kiinteistönhoito- ja hoiva-alan henkilöstön saatavuuteen Pohjois-Savossa toiminnallisen työ- ja työhönvalmennusmallin kautta. Hanke toimi Kuopion ja Siilinjärven alueella.

Validi -hanke

Avustus myönnettiin Kuopion Setlementti Puijola ry:n hankkeelle Validi. Hankkeen tavoitteena on kokeilla uusia toimintamuotoja, jotta työhönvalmennus uudistuu vastaamaan työelämässä tapahtuvia muutoksia ja vaatimuksia sekä edistää maahanmuuttajien yhdenvertaisuutta työmarkkinoilla. Hanke toimii koko Pohjois-Savon alueella.

Lisätietoja asiantuntija Heli Pavier, heli.pavier@te-toimisto.fi


E-
tjänster