Koko maan ajankohtaiset
Hämeen TE-toimisto on mukana valtakunnallisessa Nuoret kohti työtä - pilotissa. Hämeessä palveluun tavoitellaan 500:a nuorta.
TE-toimisto ohjaa nuoret asiakkaat palveluun tavoitteena työ, koulutus tai työllistymistä edistävään palveluun. Asiakkaat voivat olla palvelun piirissä enintään 6 kuukautta. Palveluun ohjataan pitkäaikaistyöttömät, vailla koulutusta olevat tai muut palvelusta hyötyvät nuoret.
Palveluntuottajina toimivat Valmennuskeskus Public Oy, Cimson koulutuspalvelut Oy, VMP/Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy ja Hyria Business Institute Oy. Palveluntuottajat työskentelevät nuorten kanssa enintään 6 kuukautta ja saavat ohjaustuloksista tulospalkkion. Palveluntuottajat ovat muodostaneet monialaisia konsortioita asiakkaiden kohtaamisen tueksi.
Hämeen TE-toimiston alueella oli huhtikuussa 2018 yhteensä 4177 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa ja työllistymissä edistävissä palveluissa oli 876 nuorta. Alle 30-vuotiasta työttömistä työnhakijoista 1265 oli pelkästään peruskoulun varassa (TEM työnvälitystilasto, huhtikuu 2018.).¨
Palvelun taustaa:
- 2017 budjettiriihessä tehty päätös lisätä tulosperusteisten hankintojen määrää TE-hallinnossa
- Hallituksen linjausten mukaan uudet tulosperusteiset hankinnat kohdennetaan alle 30-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden työllistämiseen
- Tavoitteena on löytää uusia välineitä nuorten työllistymiseen ja vastata yritysten rekrytointitarpeeseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen. Tavoitteena on myös tukea kasvupalveluja tuottavien markkinoiden rakentumista ja edistää uudenlaista innovatiivista palveluliiketoimintaa
- Tällä ostopalvelulla tuetaan yksityisten palvelumarkkinoiden kehittymistä sekä samalla haetaan palveluun joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä
- Palvelua käyttävälle asiakkaalle palvelu on velvoittava, mutta samalla lisää valinnanvapautta kun asiakas valitsee palveluntuottajansa
Lisätietoja: Eero Häyrinen
Työvoimapalveluasiantuntija
eero.hayrinen@ely-keskus.fi
0295 025 123
Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen
De nationella arbets- och näringstjänsterna hittas nu på Jobbmarknaden
Uppdaterad: 18.08.2023