Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
Näillä sivuilla esittelemme Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston asioimiskäytäntöjä, paikallisia palveluja, tapahtumia ja tiedotamme ajankohtaisista asioista. Valtakunnallisiin TE-palveluihin voit tutustua Työmarkkinatorilla.
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto palvelee henkilöasiakkaita, työnantajia, yrityksiä ja yhteistyökumppaneita koko Etelä-Pohjanmaan alueella. Palvelemme verkossa, puhelimitse, kasvokkain ja kuvallisella etäyhteydellä. Toimipaikkamme sijaitsevat Alajärvellä, Kauhajoella ja Seinäjoella.
Palvelemme toimipaikkojemme lisäksi henkilöasiakkaita myös Etelä-Pohjanmaan Ohjaamoissa ja työllistymistä edistävissä monialaisissa palvelupisteissä (TYP). Yritys- ja työnantaja-asiakkaita palvelemme Etelä-Pohjanmaan yrityspalvelukeskuksessa ja Kauhavan kaupungin kehityskeskuksessa.
Seuraa meitä!
Seuraamalla meitä somessa ja muualla verkossa saat ajankohtaista tietoa paikallisista palveluistamme sekä työmarkkinoista.
Anna meille palautetta
Arvostamme niin risuja kuin ruusuja toiminnastamme. Antamalla palautetta toiminnastamme autat meitä kehittämään paikallista palveluamme. Palautetta voit antaa sivupalkin palautelinkin avulla. Linkki löytyy Työmarkkinatorin linkkien alapuolelta.
Asiakasraadit
Asiakkaanamme voit myös osallistua toimintamme kehittämiseen ilmoittautumalla asiakasraatiimme. Asiakasraadissa pääset kehittämään palvelujamme ja toimintaamme yhdessä muiden asiakkaiden kanssa. Asiakasraatimme kokoontuvat noin joka toinen kuukausi eri teemoihin keskittyen, voit ilmoittautua yhteen tai useampaan tilaisuuteen kiinnostuksesi mukaisesti.
Asiakasraatien ajankohdat, teemat sekä ilmoittautumislinkin löydät tältä sivulta, kun raateihin ilmoittautuminen on avoinna.
Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston arvot
Arvoihimme kuuluvat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus, kumppanuus sekä vaikuttavuus. Toimintaamme ohjaavat arvot näkyvät päivittäisessä työssämme eri asiakasryhmien sekä yhteistyökumppaneiden ja verkostojen kanssa.
Asiakaslähtöisyys
Tuemme ja autamme asiakastamme yksilöllisen palvelutarpeen mukaisesti. Kehitämme paikallisia palveluitamme asiakkaan näkökulma huomioiden.
Asiantuntijuus
Tarjoamme asiantuntevaa palvelua ja tarvittaessa autamme asiakastamme oikean tiedon äärelle. Kehitämme omaa osaamistamme alati muuttuvan toimintaympäristömme tarpeen mukaisesti.
Kumppanuus
Työllisyyden edistäminen on yhteistyötä. Kumppanuusverkostomme osaamisen avulla tarjoamme entistä monipuolisempia palveluita asiakkaillemme.
Vaikuttavuus
Palvelumme edistävät työllistymistä ja työmarkkinoiden toimintaa.
Uutiset
Otsikko
|
Julkaisupäivä | |
---|---|---|
11.12.2024 | ||
3.12.2024 | ||
22.11.2024 | ||
14.11.2024 | ||
30.10.2024 | ||
22.10.2024 | ||
4.10.2024 | ||
26.8.2024 | ||
24.6.2024 | ||
18.6.2024 |
Tiedotteet
Otsikko
|
Julkaisupäivä | |
---|---|---|
23.9.2024 | ||
6.6.2024 |
Päivitetty: 18.10.2024