Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Pohjois-Savon Ammattibarometri I/2019: Osaavaa työvoimaa tarvitaan yhä enemmän koko maakunnassa

 

Työvoimasta ja erityisasiantuntijoista on pulaa erityisesti teknologia- ja ICT-aloilla. Kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy ja yritykset voivat kasvattaa houkuttelevuuttaan myönteisellä yritysmielikuvalla ja imagolla.

Kevään 2019 Ammattibarometristä käy ilmi Pohjois-Savon kasvava tarve ammattitaitoisille työntekijöille. Edelliseen vuoteen verrattuna lisää työvoimaa tarvitsevien alojen määrä nousi koko maakunnan alueella. Erityisesti teknologia-alan työntekijöistä on pulaa. Työvoiman ylitarjonta-ammattien määrä kasvoi vuoteen 2018 verrattuna hieman Kuopion seudulla, mutta puolestaan laski huomattavasti Varkauden seudulla ja Ylä-Savossa. 

Mukava yritys houkuttaa osaavaa työvoimaa

Osaava työvoima on kallisarvoista, joten myönteinen työnantajamielikuva ja imago vaikuttavat entistä enemmän yrityksen houkuttelevuuteen. Sosiaalinen media on noussut tärkeään rooliin työnantajamielikuvan levittämisessä ja työntekijöistä kilpailussa. Rekrytoivat yritykset taas puolestaan hakevat oikeanlaisen asenteen omaavia työntekijöitä. Hyvät työelämätaidot ja motivaatio voivat korvata puuttuvan osaamisen tai tutkinnon.

Teknologia- ja ICT-aloilla ammattitaitoisten tekijöiden kysyntä on kovaa.

Kuopion alueella kymmeniin yrityksiin tarvitaan koodaajia, koneistajia ja hitsaajia. Teknologia- ja ICT-alojen osaamiselle on kysyntää Kuopiossa. Lisäksi alueella tarvitaan enemmän ammattitaitoisia kokkeja. Kaikkien erityisalojen osaajille ja kokonaisuudet hyvin hallitseville tiiminvetäjille on myös paljon töitä.  

Varkauden seudulla tarvitaan muun muassa hitsaajia, koneistajia ja sorvaajia. Erityisesti hitsausalalla on pulaa keikkatyöläisistä. Lisäksi osaaville myyntisihteereille on erityinen tarve.

Ylä-Savon alueen teknologia-alan yritykset kaipaavat paljon työvoimaa, varsinkin alan erityisasiantuntijoita sekä konetekniikan asiantuntijoita. Maa- ja metsätalouspuolella tarvetta on kuljettajille ja asentajille. Myös ITC-ala kärsii työvoimapulasta.

Pohjois-Savon TE-toimisto tuottaa Ammattibarometrin yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa arvioimalla 217 ammatin työvoimatarpeen. Puolivuosittain julkaistavissa katsauksessa punnitaan työvoiman kysyntää ja tarjontaa sekä näiden välistä tasapainoa. Arviot koskevat lähitulevaisuutta eli noin puolen vuoden ajanjaksoa arviointihetkestä eteenpäin. Joidenkin ammattien kohdalla tilanteet saattavat muuttua nopeastikin.  

Lisätietoja: Asiantuntija Pirjo Nissilä, pirjo.nissila@te-toimisto.fi tai 0295 043 645

Liitteet: www.ammattibarometri.fi


Oma
asiointi