Aktuellt
Innehållspublicerare
Koronaviruksen leviämisen hidastamiseen liittyvät toimet ovat kääntäneet työttömyyden huomattavaan kasvuun Kainuussa ja koko maassa. Työttömiä työnhakijoita oli Kainuussa maaliskuun lopussa 5 123, mikä on 50 % enemmän (+1 717) kuin edellisvuonna. Koko maassa kasvu oli vielä selvästi nopeampaa, sillä työttömiä työnhakijoita oli 433 058, mikä on 89 % enemmän (+203 410) kuin vuotta aiemmin. Kainuussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 16,2 %, eli 5,6 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän, ja koko maassa 16,5 % (+7,7 prosenttiyksikköä).
Työttömyyden kasvusta vuoden takaiseen verrattuna 75 % johtui lomautettujen määrän kasvusta. Kainuussa työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 603 eli 1 290 enemmän (+412 %) kuin vuotta aiemmin.
Ammattiryhmistä koronakriisin vaikutus on ollut merkittävin palvelu- ja myyntityöntekijöihin, joiden työttömyys kasvoi 108 % (+540). Lisäyksestä valtaosa, 409 henkilöä, muodostuu lomautetuista.
TE-toimistoon ilmoitettiin maaliskuun aikana 898 uutta avointa työpaikkaa eli 6 % enemmän (+49) kuin vuotta aikaisemmin. Paikat vähenivät merkittävästi lähes kaikilla aloilla, mutta kausityöpaikat maa- ja metsätaloussektorilla nostivat kokonaismäärää. Työttömyyden kasvusta huolimatta monilla aloilla on työvoimapula. Vaikeinta oli löytää maanviljelijöitä ja eläintenkasvattajia, terveydenhuollon erityisasiantuntijoita - eli esimerkiksi lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä -, siivoojia, teollisuustuotteiden kokoonpanijoita ja opettajia.
TEM työllisyyskatsaus / Kainuu
Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Seuraava työllisyyskatsaus (toukokuu 2020) julkaistaan 24.6.2020 klo 8.00.
Lisätietoja:
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yritys- ja työvoimapalvelut -yksikkö
Atte Laitinen, 0295 023 886
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
http://www.elykeskus.fi/kainuu
Kainuun työ- ja elinkeinotoimisto
Tiina Veijola, 0295 039 116
etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi
Uppdaterad: 06.07.2023