-
Alkaa:
-
6. huhtikuuta 2018, 13:00
-
Päättyy:
-
6. huhtikuuta 2018, 15:00
-
Sijainti:
-
Jyväskylä
GreenStar Hotels avaa Jyväskylään 107 huoneen ja 321 vuodepaikan hotellin kesä-heinäkuussa 2018. Avasimme ensimmäisen hotellimme Joensuuhun vuonna 2008, ja suunnitelmissa on avata jatkossa vuosittain yhdestä kahteen hotellia eri puolille Suomea. Tavoitteena on rakentaa ensivaiheessa Suomeen noin kymmenen hotellin ketju.
Nyt rekrytoimme Jyväskylän toimipisteeseemme henkilökunnan rekrykoulutuksen kautta, jossa uusia työntekijöitä koulutetaan monipuolisista kaupallisista aiheista touko-kesäkuun aikana ennen hotellin avausta.
Tervetuloa infotilaisuuteen kuulemaan lisää perjantaina 6.4. kello 13.00–15.00 Jyväskylän TE-palveluiden tiloissa (os. Vapaudenkatu 58 A 40100 Jyväskylä).
Koulutettavat pääsevät vahvistamaan ammattitaitoaan ja olemaan mukana kehittämässä uuden hotellin toimintamalleja. 60 arkipäivän pituisen koulutuksen ajan koulutettava ansaitsee työttömyysetuutta ja päiväkohtaista kulukorvausta. Koulutuksen tavoite on luoda pysyvä työpaikka Hotel GreenStarin Jyväskylän toimipisteessä.
Koulutuksessa käsitellään esimerkiksi
- Uniikissa majoituskohteessa toimimista
- Brändinmukaista asiakaspalvelua
- Laadukasta asiakaskokemusta
- Markkinointia, myyntiä ja sosiaalista mediaa
- Yrityskulttuuria ja sisäistä yrittäjyyttä
- Digitaalista asiakaskokemusta
- Brändiä ja viestintää
Haemme toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen koko- ja osa-aikaisia hotellityöntekijöitä.
GreenStar Crewn työtehtäviin sisältyy asiakaspalvelua, myyntiä, aamiaisen valmistusta ja ylläpitoa ja ennen kaikkea vieraistamme huolehtimista aamu- ja iltavuoroissa. Koko henkilökunnalla on sama työnimike ja työnkuva, mutta sen lisäksi jokaisella on koulutuksenkin projektina oma vastuualue, jota pääsee kehittämään ja johon voi vaikuttaa.
Hotelli- ja ravintola-alan koulutus tai kokemus on eduksi, mutta meille tärkeintä on positiivinen ja oppimishaluinen asenne sekä syntymässä saatu iloinen hymy ja palveluasenne. Ymmärrys ympäristöystävällisyydestä ja kestävästä kehityksestä liiketoiminnassa on plussaa.
Hae mukaan koulutukseen täyttämällä TE-toimiston sähköinen hakulomake sekä lähettämällä CV ja hakemus osoitteeseen koulutushakemukset@gmail.com 16.4.2018 mennessä.
Tiedustelut: Marjo Tenhunen, GreenStar Hotels Oy: puh. 050 301 8998, puhelintiedustelut 4.4.2018 9-11, 12.4. 13-15; muulloin sähköpostitse (marjo.tenhunen@greenstar.fi).
Alueet:
Keski-Suomi
Tapahtumatyypit:
Koulutusinfo