nullJoulukuun työllisyyskatsaus: Toiminta-alueellamme on edelleen maan alhaisin työttömyysaste
Joulukuun työllisyyskatsaus (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)
Trendit:
Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömyys jatkaa laskuaan: työttömien työnhakijoiden määrä vähentyi vuodentakaisesta 15,0 % ja kokoaikaisesti lomautettujen määrä vähentyi 14,7 %.
Nuorten työttömyys vähenee edelleen. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä laski 12,1 % viimevuotiseen verrattuna.
Pitkäaikaistyöttömyys laskee. Myös yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä vähenee.
Avointen työpaikkojen määrä on noussut jo pitkään. Joulukuun aikana Pohjanmaan TE-toimistossa oli avoinna yhteensä 3 094 työpaikkaa, mikä oli 811 paikkaa (+ 35,5 %) enemmän kuin vuosi sitten.
Työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä on noussut pitkään, mutta lokakuussa alkanut lasku jatkui myös joulukuussa. Palveluissa oli joulukuun lopussa yhteensä 4 948 henkilöä.