Hakemus työllisyyspoliittisesta avustuksesta vuodelle 2021
Etelä-Pohjanmaan TE-toimistossa on haettavana työllisyyspoliittista avustusta vuodelle 2021 työllisyyttä edistävään toimintaan. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun asetuksen (1073/2012) 14 luvussa.
Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Avustuksella rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammatillista osaamista ja näin edistää heidän työllistymistään. Erityisesti avustusta tulee käyttää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työttömien työllistymisen edistämiseen mm. työmahdollisuuksien luomiseen välityömarkkinoille ja välityömarkkinoilla tuotettujen palveluiden vaikuttavuuden kehittämiseen. Rahoitustoiminnassa tulee aina olla työttömiä työnhakijoita tai TE-palveluissa olevia henkilöitä.
Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella avustukset vuodelle 2021 kohdennetaan jatkohakemusten lisäksi uusiin hankkeisiin.
Hankesuunnitelmissa toivotaan huomioitavan alueella 2021 aloittavat työllisyyden kuntakokeilut.
Hankkeiden valinnassa kiinnitetään huomiota alueelliseen kattavuuteen, määrällisiin tavoitteisiin, hankkeen kokoon, riittäviin taloudellisiin toimintaedellytyksiin, kohderyhmälle tarjottavaan ohjaukseen, kehittämissuuntautuneisuuteen, innovatiivisuuteen ja työmarkkinoiden tuntemiseen, mahdollisesti edelleen sijoittamismallin vahventamiseen.
Verkostoyhteistyötä tehdään yrittäjäyhdistysten, kuntien, oppilaitosten, III sektorin ja työpajojen kanssa.
Hankehenkilöstöltä edellytetään riittävää osaamista työnhakijoiden ohjauksessa ja tukemisessa
Hakemus työllisyyspoliittisesta avustuksesta TEM308 (Suomi.fi)
Liitteenä toimitetaan:
- (väliraportti, toimintaa jatkavat hankkeet) ja suunnitelma vuodelle 2021
- asiakasseurantatiedot (käynnissä olevat hankkeet)
- palkkakustannukset eriteltyinä henkilöittäin
- mahdolliset muut asiantuntijakustannukset
- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus, joka ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi (ei koske kuntaa ja kuntayhtymää),
- yhdistyksen viimeisimmät tilinpäätöstiedot ja yhdistyksen säännöt;
- säätiön viimeisimmät tilinpäätöstiedot
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto pyytää toimittamaan vuotta 2021 koskevat hakemukset työllisyyspoliittisesta avustuksesta 16.10.2020 klo 16.15 mennessä, sähköpostilla kirjaamo.etela-pohjanmaa@te-toimisto.fi tai ELY-keskuksen yleisen asiointilomakkeen liitteenä.
Asiointilomakkeet ELY-keskuksen verkkosivuilla
Lisätietoja antaa asiantuntija Hannele Koivumäki, 0295046565 tai hannele.koivumaki@te-toimisto.fi.
Järjestämme 14.9.2020 klo 12 keskustelutilaisuuden Teamsin välityksellä. Pyydä linkki etukäteen aino.kangasniemi@te-toimisto.fi