TE-live

TE-live on Työ- ja elinkeinopalveluiden tehokas ja vuorovaikutteinen rekrytointikanava. Sen kautta työntekijä ja työnantaja kohtaavat aivan uudella tavalla! TE-live on otettu käyttöön Etelä-Pohjanmaan alueella syksyllä 2021 ja palvelu on tämän vuoden myötä laajentunut kaikkialle Suomeen.

TE-live. TE-liven tuottaja-toimittaja työssään.

TE-live lähetysten myötä saat mahdolliselle tulevalle työnantajallesi kasvot jo ennen ensikohtaamista. Matalalla kynnyksellä tutustuminen ja anonyymisti kysymysten esittäminen kiinnostavaa työpaikkaa koskien on tämän palvelun kautta täysin mahdollista. Kysymysten kautta työnantaja ja työn luonne tulevat tutummiksi ja siten itse työpaikka helpommin lähestyttäväksi. Lähetyksen myötä moni vastaus selventää paremmin omaa sopivuutta työhön. Näin pystyt tekemään parempia ja kohdennetumpia hakemuksia työnantajille ja toisaalta myös turhat hakemukset jäävät toimittamatta, jolloin kaikkien aikaa säästyy.

Lähetyksessä työn luonne, vaatimukset sekä eduksi katsottavat asiat valottuvat selkokielisemmin ja helpommin. Myös palkkaus ja työsuhde-edut ovat selkeästi saavutettavaa tietoa.

Osallistu lähetyksiin

Lähetyksessä on mahdollista vuorovaikuttaa suorien chat-kysymysten lisäksi myös ennakkokysymyksillä, joita voit lähettää tiettyä lähetystä koskien jo ennen lähetystä. Ennakkokysymyksiä voit esittää lähetyskortilta löytyvän linkin kautta. Lähetyksen jälkeen on myös mahdollista jättää palautetta siitä, kuinka hyvin me onnistuimme.

Mikäli et ehdi katsoa suoraa TE-livelähetystä, voit katsoa sen tallenteena TE-liven -verkkosivuilta tai lyhyen koosteen muodossa Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston sosiaalisen median kanavilta.

Tutustu palveluun ja katso lähetyksiä täältä:

te-updated 18.10.2024