Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu
Mitä on työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)?
Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto), kunta ja Kansaneläkelaitos (Kela) yhdessä arvioivat, suunnittelevat ja vastaavat prosessivastuullisesti asiakkaan työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta.
Milloin monialaiseen yhteispalveluun asiakkaaksi?
TE-toimiston, kunnan tai Kelan asiantuntija arvioi monialaisen yhteispalvelun tarpeen asiakaspalvelutilanteessa silloin kun olet
- saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää
- täyttänyt 25 vuotta ja ollut työttömänä yhtäjaksoisesti 12 kuukautta
- alle 25-vuotias ja ollut työttömänä yhtäjaksoisesti 6 kuukautta
Mikäli asiakaspalvelutilanne osoittaa, että työllistymisesi edistäminen edellyttää TE-toimiston, kunnan ja Kelan järjestämisvastuulla olevien palvelujen ja palveluprosessin yhteensovittamista, ohjaa asiantuntija sinut monialaiseen yhteispalveluun. Voit myös itse kysyä omalta TE-toimiston asiantuntijaltasi mahdollisuudestasi saada palvelua monialaisesta yhteispalvelusta.
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (tyomarkkinatori.fi)
Yhteystiedot
Asiointi ajanvarauksella:
- Kuopion seudun monialainen yhteispalvelu (TYP), Torikatu 5, Kuopio
- Iisalmen seudun monialainen yhteispalvelu (TYP), Virrankatu 2, Iisalmi
- Varkauden seudun monialainen yhteispalvelu (TYP), Ahlströminkatu 6, Varkaus
Työllisyyspalvelut (varkaus.fi)
Valtakunnalliset TE-palvelut löydät nyt Työmarkkinatorilta
Päivitetty: 18.08.2023