Aktuellt

null TE-live: Maahanmuuttanut: hae korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen LAB:iin!

Jos olet maahanmuuttanut ja kiinnostunut korkeakouluopinnoista suomalaisessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, niin tervetuloa kuulemaan lisää LAB-ammattikorkeakoulun tarjoamasta lyhytkoulutuksesta TE-liveen. TE-liven vieraiksi saapuvat opiskelija Kawthar Abd Alkhalek ja suomen kielen ja viestinnän lehtori Tytti Lindeberg kertomaan lisää koulutuksen sisällöstä ja pääsyvaatimuksista sekä minkälaisia tulevaisuuden näkymiä koulutus tarjoaa.

Valmentavan koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa valmiudet edetä korkeakouluopintoihin ja menestyä opinnoissaan. Koulutuksen tavoitteena on kehittää taitoja, joita tarvitaan ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opinnoissa sekä korkeakoulujen valintakokeissa.

Koulutuksen pedagogiset toimintatavat perustuvat yhteisöllisyyteen, aktivoiviin oppimis- ja opetusmenetelmiin ja työelämälähtöisyyteen. Lisäksi pyritään edistämään valmentavan koulutuksen opiskelijoiden integroitumista osaksi korkeakouluyhteisöä esimerkiksi mahdollistamalla tutustuminen tutkintokoulutuksen opetukseen. Koulutuksen sisällöissä painottuvat suomen kieli sekä ammattialakohtaiset ja yleiset korkeakouluopiskeluun valmentavat opinnot. Lisäksi koulutukseen sisältyy matematiikan ja englannin kielen opintoja. Kaikkien sisältöjen kohdalla korostuvat akateemiset taidot kuten opiskelu- ja digitaidot sekä suomalaisen korkeakouluopiskelun tuntemus.

Kurssit:

Valmiudet korkeakouluopintoihin 5 op

Korkeakouluopinnot ja suomi toisena kielenä 1 (B1) 5 op

Korkeakouluopinnot ja suomi toisena kielenä 2 (B1) 5 op

Korkeakouluopinnot ja suomi toisena kielenä 3 (B2) 5 op

Matematiikan valmentavat opinnot 5 op

Englannin kielen ja viestinnän valmentavat opinnot 5 op

 

Koulutus kestää 6 kuukautta ja kokonaislaajuus on 30 opintopistettä.

 

Tervetuloa esittämään kysymyksiä Kawtharille ja Tytille ennakkoon sekä chatissä!

Ägare TE-palvelut
Resurser Resurser: TE-palvelut

Starts Starts: den 16 augusti 2022, 14:00
Ends Ends: den 16 augusti 2022, 14:30

Plats Plats: te-live.fi

Julkaisupäivämäärä 2013-05-29 16:54


Uppdaterad: 06.07.2023