Aktuellt

null TE-live: Tie EU-uralle: tule poliittisen raportoinnin assistentiksi!

Tervetuloa mukaan TE-liven Tie EU-uralle-sarjaan. Esittelyssä on tällä kertaa poliittisen raportoinnin assistentin työpaikka Euroopan komission Suomen-edustustossa. Haussa on henkilö, jolla on hyvä käsitys Suomen poliittisista, taloudellisista ja sosiaalisista asioista. Tähän lähetykseen vieraaksi saapuu Euroopan komission Suomen-edustuston hallintopäällikkö Mika Somppi.

 

Euroopan komission Suomen-edustusto on osa komission viestinnän pääosastoa. Edustuston tehtävänä on

  • tiedottaa EU:n toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa
  • toimia Suomen hallituksen ja viranomaisten sekä muiden suomalaistahojen EU-tietolähteenä
  • tarjota tietoa EU:n toimista ja päätöksistä suomalaisille tiedotusvälineille sekä suoraan kansalaisille
  • toimia EU-komission edustajana Suomessa
  • raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.

 

Tehtävään palkattavalle henkilölle tarjotaan kolmivuotista työsopimusta. Toimi kuuluu väliaikaisten toimihenkilöiden palkkaluokkaan AST1. Maakohtaisella korjauskertoimella (117,3) korjattu peruspalkka ilman perhe- ja muita lisiä sekä palkasta tehtäviä vähennyksiä on työsuhteen alussa 3 768,06 – 3 926,30 euroa aikaisemmasta työkokemuksesta riippuen.

 

Tämä TE-live on osa "Tie EU-uralle"-sarjaa, missä käymme läpi erilaisia työllistymismahdollisuuksia Euroopan unioinin toimielimissä. Tulossa Tie EU-uralle TE-live-lähetykset OSA 3. 11.5. klo 11.00 ja Vakinaisten virkamiesten valintaprosessi OSA 4: 11.5. klo 14.00 Yleisinfo asumisesta ja elämisestä sekä yleiskilpailusta.

 

Katso esittelyvideo!

 

Katso myös aiemmat lähetykset Tie EU-uralle OSA 1. Starttaa harjoittelusta ja Tie EU-uralle OSA 2. Sopimussuhteiset työntekijät.

 

Tervetuloa!

 

Ägare TE-palvelut
Resurser Resurser: TE-palvelut

Starts Starts: den 3 maj 2023, 14:00
Ends Ends: den 3 maj 2023, 14:30

Plats Plats: TE-live.fi

Julkaisupäivämäärä 2013-05-29 16:54


Uppdaterad: 06.07.2023